Etsi
Terveisiin elintapoihin voidaan kannustaa myös esimerkiksi säätämällä tuotteiden verotusta, jolloin epäterveellisen valitseminen ei olisi enää niin kannattavaa.
Tarkasti valittuja lastenlauluja, niin uutuuksien kuin klassikoidenkin joukosta soittava kanava on suunnattu 2-6-vuotiaille, mutta sen parissa viihtyvät myös isommat sisarukset, vanhemmat sekä isovanhemm
Lapset eivät arvota leikkikalujaan niiden hinnan perusteella. Toisen roska voi totisesti olla toisen aarre.
Tuotteen on voinut ostaa 24.4.2022-24.10.2022 välisenä aikana XS Lelut -myymälöistä tai -verkkokaupasta.
Livelyllä ja hänen miehellään Ryan Reynoldsilla on kolme yhteistä lasta. Mahdollisuuksien mukaan Lively haluaa pitää lapset mukana työtehtävissään.
Eppu Salmisen ja Kaisa Kuikkaniemen vauva syntyy joulukuussa, kertoo Me Naiset.
Livelyn pyyntö meni lopulta perille ja Hollywood Star Kids -sivusto poisti kyseisen kuvan.
Squid Game on tällä hetkellä yksi maailman suosituimmista sarjoista. Nyt se on aiheuttanut ongelmia eri koulujen alueilla.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton asiantuntija Niko Nieminen muistuttaa, että lasten kanssa uimarannalla aikaa viettäessä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.