Etsi
Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä työskentelevä nainen kertoo kokemuksistaan TikTok-videoilla.
Julkaisu on saanut useita paheksuvia kommentteja.
Kyse ei ollutkaan oikotiestä.
Monilla lentokentillä on latausasemia, joissa voi ladata puhelimia, mutta niissä piilee vaara.
Lento Portosta Lissaboniin ei mennyt ihan aikataulujen mukaan.
Naisen käsimatkatavaroista löytynyt "käsikranaatti" osoittautuikin lopulta pelkäksi vibraattoriksi.
Video on saanut ihmiset pelkäämään matkalaukkujensa ja -tavaroidensa puolesta.
Monesti ihmiset tuntuvat sairastuvan flunssaan lentomatkan aikana.
Sekavasti käyttäytynyt mies muun muassa heitteli ulostettaan muiden ihmisten päälle.
The Human League -laulaja ei päässyt lentokentän odotustilaan Ugg-saappaidensa takia.