Etsi
Matkustajat eivät jääneet murehtimaan lennon myöhästymistä, vaan alkoivat musisoida yhdessä.
Lentokentällä työskentelevä virkailija kertoo, että lentokentillä pätevät samat säännöt tavaroiden pakkaamisessa.
Erään matkustajan oli ilmiselvästi vaikea pitää roskia itsellään.
Pop Sugar -sivusto listasi oivalliset niksit nautinnolliseen lentomatkustamiseen.
Alaskalaisella lentokentällä oli hieman erikoisempi ongelma.
Eräs lentomatkustaja oli napannut kuvan äidistä ja hänen vauvastaan lentokentällä.
Muutokset alkavat Amerikasta, mutta niiden on tapana levitä käyttöön muuallakin.
Muun muassa turvatarkastuksesta on mahdollista päästä nopeammin pois, mikäli ostaa erillisen lipun, jolla pääsee pika-turvatarkastuslinjalle.
Voittajaksi selviytyi lentokenttä, jossa voi nautiskella kahvistaan Hello Kitty -teemaisessa kahvilassa.
Perheenäiti latasi Facebookiin videon poikansa turvatarkastuksesta. Pätkää on katsottu miljoonia kertoja, ja monet syyttävät turvatarkastajaa jopa pervoksi.