Etsi
Uniikki turvautui isossa muotigaalassa puolet kasvoista peittävään maskiin.
Sopivien liivien löytämiseen saattaa mennä aikaa, mutta lopputulos palkitsee.
Sininen Ikea-kassi käy muuhunkin kuin ostosten kuljettamiseen.
Kun sama vaate löytyy "joka toiselta", on asiassa myös huvittava puolensa. Nyt netti-ilmiöksi on noussut suuren vaateketjun suosioon noussut syystakki.
Vaikka kaappi olisi täynnä vaatteita, tuntuu aina siltä, ettei siellä ole mitään.
Jos nännissä ei lävistystä omasta takaa ole, voi sen hankkia pelkkään paitaan.
Tänä syksynä 70-luku pitää edelleen pintansa.
Razavin mukaan suomalaiset ovat rohkeita pukeutujia.
Carrie ja kumppanit ehtivät sarjan aikana käyttää mitä erikoisimpia muotiluomuksia, mistä uusi Instagram-tili muistuttaa.
Kesän hellesäillä voi pitää kiinni tyylistään yksinkertaisilla vinkeillä.