Kaikki artikkelit
Äideillä on runsaasti elämänkokemusta ja usein he uskaltavat kertoa jälkikasvulleen myös täysin rehellisen mielipiteensä.
Suhteet
yli 3 vuotta sitten
FBI:n käyttämä neuvottelutekniikka leviää sosiaalisessa mediassa.
Ilmiöt
yli 3 vuotta sitten
Pienienkin kehujen tärkeys tulisi muistaa kiireisen arjen keskellä.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
On hyvä tehdä itselleen selväksi se, millaisia piirteitä ja arvoja toivoo elämänkumppaniltaan löytyvän.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Jotta treeniteho olisi mahdollisimman korkealla, rasvaisten ruokien syömistä juuri ennen suorituksen alkua olisi hyvä välttää.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten
Motivaatiopulassa on hyvä muistaa se, että myös pienet asiat ovat tärkeitä ja merkityksellisiä.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Parisuhteessa käsitellyistä ja halki puhutuista erimielisyyksistä tulisi osata päästää irti ajoissa. Muuten voi käydä niin, että menneisyys määrittää liikaa myös suhteen nykyistä tilaa.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
On hyvä esimerkiksi tarkkailla, millaisia parisuhteita lähipiiristäsi löytyy ja millaisia kompromisseja ne ovat osapuolilta edellyttäneet.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
On hyvä esimerkiksi tarkkailla, millaisia parisuhteita lähipiiristäsi löytyy ja millaisia kompromisseja ne ovat osapuolilta edellyttäneet.
Eron partaalla olevan parin on hyvä pohtia esimerkiksi sitä, mitkä seikat saivat heidät alunperin ihastumaan toisiinsa.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Hektisessä elämänvaiheessa myös vapaa-aika on hyvä aikatauluttaa kalenteriin.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Stressaamiseen taipuvaisen henkilön tulisi opetella tunnistamaan tekijät, jotka aiheuttavat myrkyllisiä ajatuksia ja saavat huolet kasautumaan.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten
Eräs neuvoista on esimerkiksi se, että riitoja ei koskaan tulisi viedä henkilökohtaisuuksiin.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Parempi itseluottamus ja laatuaika pienten lasten kanssa ovat asioita, joita naiset olisivat toivoneet enemmän nuoruusvuosiinsa.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Muun muassa välttelevä suhde voi olla merkki, jolloin kannattaa miettiä, onko parisuhteenne terveellä pohjalla.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten
Iskikö ahdistus? Asiantuntijoiden yksinkertaiset keinot, joiden avulla lievität tunnetta tehokkaasti
Oman ahdistuksen nimeäminen tai haarahyppyjen tekeminen ovat keinoja, joiden avulla voit kokeilla lievittää oloasi.
Terveys ja hyvinvointi
yli 6 vuotta sitten