Kaikki artikkelit

Odotus-elokuvan puvustus tulee yhdestä paikasta - kierrätettynä.
Kirpputorilla ja nettikirppiksillä pätee usein samat säännöt.
Suosikkivaatteista saatetaan maksaa kirpputorilla saman verran kuin kaupassakin.
Kaksikko tunsi yhdessä työskentelyn välittömästi helpoksi, vaikka suora lähetys oli ensimmäinen kerta, kun he yhdessä juonsivat.
Stailisti Teri Niitti ei ollut ennen suunnitellut vastaavaa näytöstä.
Kaikkien aikojen viimeisessä Herättäjien Podcastissä puhutaan Tuottajan absurdien urahaaveiden lisäksi Paavo Väyrysen erektiosta.
Noora Hautakangas avaa maaliskuussa lifestyle-shopin.
Torstain lähetyksessä pohdittiin, että olisiko Ensitreffit Alttarilla- ohjelma ratkaisu tuottajan naisongelmiin. Nooraa ärsytti heippalappujen kirjottelija, ja kolmikko pohti tasoeroa suhteessa.
Pikkulauantain lähetyksessä Tuottaja Jääskeläinen avautui karmaisevista lapsuuskokemuksistaan. Kolmikko pohti myös marsun ol emusta, sekä kiinalaisten käytöstapoja.
Tiistain hulvattomassa lähetyksessä Tuottaja Jääskeläinen paljasti sisäisen sovinistisikansa. Kolmikko puhui myös hajutinderistä. Minkälaisen tekstiviestin Noora sai viime yönä?
Maanantain lähetyksessä Noora kertoi lyöneensä unissaan miestänsä turpaan. Kolmikko puhui myös miesten tökeröistä kommenteista naisille sekä miesten iltojen tarpeellisuudesta. 
Maanantain lähetyksessä puhuttiin taiteesta sekä Sara Forsbergin tisseistä. 
Perjantain lähetyksessä puhuttiin miestenilloista. Noora lässytti koiralleen ja Anssi kertoi Lohjalla järjestettävistä kauneuskilpailuista.
Keskiviikon lähetyksessä puhuttiin erotiikan lisäksi hameita käyttävistä miehistä sekä kakkakavereista.
Tiistain lähetyksessä puhuttiin eläinten lisäksi kirjastotädeistä. Ääneen pääsi myös rahansa menettänyt uhkapeluri.
Maanantain lähetyksessä puhuttiin ex-kumppaneista sekä ihmisten ärsyttävistä tavoista. Lisäksi tapetille nousivat uimahalli ja Nooran uikkarit.