Etsi
Perheenlisäys horjuttaa naisten yöunia merkittävästi, kun taas isät nukkuvat yhtä hyvin kuin ennenkin. Näin ainakin, mikäli tuoretta tutkimusta on uskominen.
Brittikirurgin mukaan nukkuminen liian tiukoissa rintaliiveissä voi olla erittäin haitallista.
Tutkimuksen mukaan nukkuminen tallentaa hyvien ja hyödyllisten muistojen lisäksi myös ikävät muistot mieleesi.
Bethiä kutsutaan todellisen elämän Prinsessa Ruususeksi, sillä hän saattaa nukkua todella pitkiä aikoja kerralla.
Ikävä kyllä paras aika osuu ajankohtaan, jolloin harva on kotona.
Tutkimuksen mukaan näet 13 kertaa muita suuremmalla todennäköisyydellä painajaisia, jos katsot väkivaltaisia elokuvia ja tv-ohjelmia iltaisin.
Jopa kolmannes aikuisista on sitä mieltä, että kumppanin kanssa nukkuminen tekee enemmän hallaa kuin hyvää.
Yksi asento on ylitse muiden, jos mietitään terveyshyötyjä.
Testin tekemiseen tarvitaan vain lusikka ja metallinen tarjotin.
Jos keskittyä täydellisesti yhteen projektiin, kannattaa ensimmäisenä lähteä kävelylle tai vaihtaa työpisteen paikkaa.