Kaikki artikkelit

Ylen esittämä tanssiohjelma Pakko tanssia on menettänyt katsojia viikko toisensa jälkeen. Iltalehden mukaan viime lauantaina ohjelmalla oli jopa 100 000 katsojaa vähemmän kuin avausjaksolla.  
Ilta-Sanomat uutisoi eilen, miten Yleisradio on maksanut seitsemännumeroisen summan Pakko tanssia -ohjelmasta. Nyt lehti kertoo, että Yle olisi aikoinaan saanut hankittua Tanssii tähtien kanssa -formaatin paljon halvemmalla. 
TV2:lla käynnistyy ensi vuonna uusi tanssikilpailu, joka on yksi Yleisradion historian suurimmista viihdepuolen satsauksista. Ohjelmalla ei kuitenkaan ole maailmalla mennyt kovin hyvin, kertoo Ilta-Sanomat.