IS: Uusi tanssisatsaus puhuttaa – Yle olisi saanut TTK:n halvalla

10.10.2012 08:15 - Eeva Rajala

Ilta-Sanomat uutisoi eilen, miten Yleisradio on maksanut seitsemännumeroisen summan Pakko tanssia -ohjelmasta. Nyt lehti kertoo, että Yle olisi aikoinaan saanut hankittua Tanssii tähtien kanssa -formaatin paljon halvemmalla. 

Yleisradiolle tarjottiin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa vuonna 2005, muta tuolloin yhtiön johto ei tarttunut tarjoukseen. Silloinen toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoo Ilta-Sanomissa, että ohjelma nähtiin tuolloin liian suurena riskinä julkisen palvelun kanavalle.

- BBC tarjosi sitä Yleisradiolle puoleen hintaan verrattuna siihen, mitä MTV3 maksoi formaatista. Siinä oli kuitenkin silloin liikaa riskiä, vaikka hinta oli vain joitakin satoja tuhansia euroja, Jungner paljastaa lehdelle.

Jungner ei täysin tyrmää Ylen uutta miljoonasatsausta, vaikka hänen mielestään tanssiohjelmat alkavat olla jo kulunut juttu.

- On mielenkiintoista nähdä, saako Yle siitä mitään uutta ja mielenkiintoista irti. Jotain muutakin ohjelmatyyppiä olisi voinut miettiä, Jungner pohtii.

Ylen ohjelmahankinta ei saa päättäjiltä täysin varauksetonta kannatusta. Esimerkiksi Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kantola kertoo lehdessä, ettei pidä ohjelmaa Ylen arvoille sopivana.

- Itse en pidä kilpailuista, joissa on olemassa yksilön nolaamisen ja naurunalaiseksi tekemisen momentti. Enkä pidä sitä Ylen arvoille sopivana viihteenä, Kantola kommentoi.

Pakko tanssia -ohjelmaan voivat osallistua kaikenikäiset tanssijat. Kuvaukset alkavat tammikuussa. Ohjelman tuomaristo ja juontajat julkistetaan myöhemmin.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat