Etsi
Varsinkin pitkissä parisuhteissa tulee vaiheita, jotka voivat koetella suhdetta. Sen vuoksi suhteen huolto ja sen kipinän vaaliminen tuleekin muistaa.
Rakkaus ei aina ole tarpeeksi, vaan suhde vaatii myös aktiivista huoltoa.
Eräs hälytysmerkki on se, että vaikenet usein omista tuntemuksistasi, jotta parisuhteessa ei tulisi ryppyjä rakkauteen.
Sinkkuna on hyvä pysähtyä pohtimaan tarkemmin sitä, mitä tulevalta kumppanilta ja seurustelusuhteelta oikein toivoo.
Omalta mukavuusalueelta poistuminen tekee rohkeammaksi ja itseluottamuksesi kasvaa.
Monet esimerkiksi kertovat välttelevänsä suhdetta siksi, etteivät halua sitoutua vain yhteen ihmiseen.
Parisuhde voi hiipua pikkuhiljaa, jolloin hälytysmerkit saattavat jäädä huomaamatta.
Toisinaan radiojuontaja Rea Tallgren kuulee hämmästelyä siitä, miksei hän lähtisi miehensä mukaan maailmalle. Vastaus on yksinkertainen.
Yksi syy voi olla se, että laitatte aina hauskanpidon vaikeista asioista puhumisen edelle.
Avun tarjoaminen ja pyytäminen ovat tärkeitä asioita parisuhteen hyvinvoinnin kannalta.