Etsi
Kuvottavaan tunteeseen voi vaikuttaa omilla valinnoilla – ainakin jos on onnekas.
Raskaana olevan ei tarvitse vahtia jokaista suupalaansa, kun pitää hyvät perusohjeet mielessä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on juuri julkaissut päivitetyt ohjeet siihen, mitä raskaana olevan kannattaisi syödä.
Suuri joukko ihmisistä uskoo näkevänsä kuvassa myös lapsen ääriviivat.
Tutkimuksen mukaan raskausajan kiistelty ruoka saattaakin olla sikiölle hyödyllinen terveyspommi.
Perheeseen syntyi toinen lapsi.
Näyttelijätär odottaa kolmatta lastaan.
Tutkimuksen mukaan raskautta suunnittelessa kannattaa kiinnittää tarkempaa huomiota ruokavalioonsa.
Tutkimuksen mukaan useamman kerran synnyttäneet naiset ikääntyvät muita hitaammin.
Näyttelijä hehkuu onnea tuoreessa Instagram-kuvassaan.
Tutkimus kumoaa luulon siitä, että pienet määrät alkoholia olisivat sallittuja raskausaikana.