Kaikki artikkelit

Tuloksia verrattiin muutaman vuoden takaiseen.
Kynttilän palamista tulee muistaa tarkkailla, sillä esimerkiksi savuttava kynttilä aiheuttaa enemmän hiukkaspäästöjä kodin huoneilmaan.
Esimerkiksi stressi, ahdistus ja B12-vitamiinin puute altistavat huimaukselle.
Huoneilmassa voi olla keuhkoille haitallisia partikkeleita, jotka voivat kulkeutua keuhkoihin. Ne on kuitenkin mahdollista löytää ja puhdistaa kodin ilmasta.
Moni suomalainen epäilee työpaikkansa sisäilman laatua, muttei uskalla tehdä asian eteen mitään. Hiljeneminen ei kuitenkaan ole fiksua, jos kyse on omasta terveydestä.
Sisäilmaongelmia ei pidä vähätellä, sillä pahimmillaan ne voivat johtaa vakaviin terveysongelmiin.