Kaikki artikkelit

Elokuvaohjaaja Spike Lee vierailee parhaillaan Suomessa.
Lee muistetaan muun muassa elokuvasta BlacKkKlansman, jota tähditti Jasper Pääkkönen.
Hollywood-ohjaajan seuraava projekti keskittyy erektiohäiriölääkkeen syntytarinaan.
70-vuotias Thomas Jefferson Byrd löydettiin murhattuna Atlantassa. Häntä oli ammuttu useita kertoja selkään.
Da 5 Bloods -elokuva saa ensi-iltansa 12. kesäkuuta.
Ohjaaja Spike Leen uusi elokuva keskittyy Vietnamin sodan veteraaneihin.
Yhdysvaltojen presidentti väitti hermostuneessa twiitissään tehneensä enemmän asiota afroamerikkalaisten hyväksi kuin kukaan muu presidentti.
Jasper Pääkkönen näyttelee Spike Leen Hollywood-leffassa, joka on saanut juuri ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla.
Elokuvaohjaaja Spike Lee on suomalaisnäyttelijän uusimman elokuvaprojektin ohjaaja.
Michael Jacksonin legendaarisen albumin julkaisusta on kulunut 25 vuotta. Ohjaaja Spike Lee on ohjannut levystä kertovan dokumentin.
Blade-elokuvasarjaakin tähdittänyt Wesley Snipes treenaa itseään elämänsä kuntoon – vankilassa.