Kaikki artikkelit
King muun muassa kertoo, että elokuva on hänen mielestään "Nerokas ja pelottava".
Viihde
eilen
King paljasti Twitter-sivullaan, että Michael Bayn ohjaama scifi-elokuva sai hänet poistumaan teatterista.
Viihde
4 kuukautta sitten
The Boogeyman -elokuva perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Nyt ohjaaja kertoo, kuinka elokuvaa muokattiin ennen sen virallista julkaisua.
Viihde
4 kuukautta sitten
The Boogeyman -elokuva perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Nyt ohjaaja kertoo, kuinka elokuvaa muokattiin ennen sen virallista julkaisua.
Viihde
5 kuukautta sitten
The Boogeyman -elokuva perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjaan. Nyt ohjaaja kertoo, kuinka elokuvaa muokattiin ennen sen virallista julkaisua.
Viihde
6 kuukautta sitten
The Boogeyman -kirjaan perustuva samanniminen elokuva julkaistaan kesäkuussa.
Viihde
8 kuukautta sitten
Kotimainen Karppi-sarja on suosittu myös ulkomailla.
Viihde
10 kuukautta sitten
Elokuva kertoo kahdesta parhaasta ystävästä Beckystä ja Hunterista, jotka taistelevat selviytymisestä radiotornin huipulla.
Viihde
11 kuukautta sitten
King paljasti Twitter-sivullaan, että Michael Bayn ohjaama scifi-elokuva sai hänet poistumaan teatterista.
Viihde
noin vuosi sitten
Stephen Kingkin kirjoista on tehty useita menestyneitä kauhuelokuva. Nyt mies kertoo Twitter-sivullaan, että on innostunut eräästä leffasta.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Kingin tunnetuimpia teoksia ovat muun muassa Hohto, Uinu, uinu lemmikkini sekä It.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Stephen King tunnetaan kauhukirjoistaan, joita ovat muun muassa Se ja Uinu Uinu Lemmikkini.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Sarja julkaistiin Amazon Prime -palvelussa syyskuun lopulla.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
The Mist - Usva sai ensi-iltansa vuonna 2007.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Kingin kirjoista on tehty kymmeniä elokuvia.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Stephen Kingin tuotannosta löytyy yhtäläisyyksiä oikeassa maailmassa jylläävään koronavirukseen.
Viihde
yli 3 vuotta sitten