Kaikki artikkelit
Ohjelman finaalikolmikkoon kuuluivat Hanna Kinnunen, Riku Nieminen ja Teemu Roivainen.
Viihde
2 kuukautta sitten
Mukana on myös muun muassa Erika Vikmanin sisko.
Viihde
7 kuukautta sitten
Voitto oli vain muutamista sekunneista kiinni.
Viihde
9 kuukautta sitten
Nykyisin radiojuontajana tunnettu Niko Saarinen on kolunnut uransa aikana läpi lukuisia kotimaisia tosi-tv-ohjelmia.
Viihde
11 kuukautta sitten
Shirly Karvisen luotsaama sarja alkaa 4. syyskuuta.
Viihde
12 kuukautta sitten
Finaalissa kilpailivat myös Konsta Hietanen sekä Lauri Mikkola.
Viihde
noin vuosi sitten
Radiojuontaja kertoo Tähdet vs. google -ohjelmassa, ettei ole käynyt armeijaa eikä siviilipalvelusta.
Viihde
noin vuosi sitten
Parikka tunnetaan Salatut elämät -sarjasta.
Viihde
noin vuosi sitten
Räppäri kertoo, että Veitola kommentoi hänen esiintymistään Tähdet, tähdet -ohjelmassa vuosia sitten tavalla, joka sai hänet järkyttymään.
Podcast
noin vuosi sitten
Sarja jatkuu ensi keväänä.
Viihde
noin vuosi sitten
Mihin yllättävään trendikuosiin Evelina luottaa? Entä, minkä nollaritrendin Lola Odusoga pukee tyylillä? Kurkkaa tähtien muoti-ideat.
Muoti ja kauneus
yli 3 vuotta sitten
Tämä ei olekaan aivan helppoa, vai onko?
Ilmiöt
yli 3 vuotta sitten
Grande halusi muistuttaa, että koronapandemia ei ole vielä loppunut.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Elias Kaskinen sai tietää tavasta Tähdet, tähdet -ohjelman kuvauksissa.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Nykyään Salatuista elämistä tuttu mies on ammattimuusikko, mutta falsettilaulu on aina tuottanut hänelle vaikeuksia.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Konsta Hietanen nähdään syksyllä Salatuissa elämissä ja Tähdet tähdet -ohjelmassa. Hänellä on jo pitkä ura takanaan niin näyttelijänä, jalkapalloilijana kuin muusikkona. 90-luvulla suursuosioon noussut mies paljastaa, että hänen lapsuutensa ei ollut kaikista normaalein.
Viihde
yli 4 vuotta sitten