Kaikki artikkelit

Vuosikymmenien mittainen kiistely jatkuu edelleen Lennonin perheen ja Frederic Seamanin välillä.
Mark David Chapman ampui John Lennonin 40 vuotta sitten. Hän on hakenut pääsyä ehdonalaiseen vapauteen yhteensä 11 kertaa.
John Lennonin leski nostaa yhden The Beatlesin levyn yli muiden.
Beatles-legenda John Lennonin vaimona tunnettu taiteilija Yoko Ono on kunnostautunut myös vaatesuunnittelijana melkoisin lopputuloksin.
The Beatles -tähti Paul McCartneyn, sekä John Lennonin leski Yoko Onon välit ovat tunnetusti olleet vuosikymmenten ajan jäätävät. Tuore kaksikosta otettu yhteiskuva on kuitenkin herättänyt keskustelua, josko vihanpito on vihdoin unohdettu.
Edesmenneen John Lennonin vaimo Yoko Ono on vihjannut, että hän aikoo kirjoittaa The Beatles-yhtyeestä ja Lennonista muistelmissaan.
Beatles-legenda John Lennonin muusikkopoika Sean ei ota urapaineita isänsä menestyksen vuoksi, kertoi Female First-sivusto. Sean Lennon tietää, ettei kukaan voi kilpailla The Beatlesin kanssa.
John Lennon ja Yoko Ono eivät kertoneet pojalleen Seanille olevansa julkkiksia, kertoo FemaleFirst-sivusto. Pariskunnan Sean-pojalla ei ollut aavistustakaan, että hänen isänsä oli Beatlesin entinen jäsen. Totuus selvisi vasta pojan ollessa parissa kymmenissä.
Eilen julkaistut remasteroidut The Beatles -levyt ovat saaneet John Lennonin lesken Yoko Onon hehkuttamaan bändiä entistä enemmän, kertoo NME. Naisen mukaan Fab Four kuulostaa paremmalta kuin koskaan.
Syyskuussa julkaistava The Beatles: Rock Band -pelistä on julkaistu vaikuttava traileri. Lisäksi pelin biisilista on vuotanut nettiin.
The Beatles -tähti John Lennonin leski Yoko Ono on palkittu elämäntyöstä, kertoo BBC. Kyseessä oli Mojo-musiikkilehden palkinto ja Onon kaikkien ensimmäinen musiikkipalkinto.