Etsi
Kuntovalmentaja muistuttaa myös, miten tärkeätä on kirjoittaa ylös tunteensa syömisestä ja laihduttamisesta.
Ylen toimittaja Maria Jungner kertoo Ilta-Sanomissa, miten sisaren syntymäpäivämatka Ranskassa sai yllättävän käänteen.
Vaikka Victoria Beckham toimii muotisuunnittelijana ja hänet tunnetaan vankkumattomasta tyylitajusta, hänen aviomiehensä tyylistä pidetään enemmän.
Brittinaiset saivat tarpeekseen terveystuotteen mainoksesta, jossa hehkutetaan timmiin ”rantakuntoon” pääsemistä.
Osa sinkuista kaipaa vierellensä kumppania, osa on yksin täysin omasta tahdostaan.
Kasvava lapsi kokee koko ajan uusia juttuja. Monista tilanteista syntyy ikimuistoisia ja hulvattomia hetkiä.
Tuoksut ovat suuri osa ihmisen muistia, ja usein erilaiset tuoksut voivat laukaista jos jonkinlaisia muistoja esimerkiksi entisistä miesystävistä tai edesmenneistä läheisistä.
Jopa tiedemiehet ylistävät joogahousuja ja niiden vaikutusta elämän mielekkyyteen.
Huhujen valossa näyttää siltä, ettei Jennifer Lawrencen ja Chris Martinin tarvitse pelätä ainakaan yksin jäämistä.
Kulttuurintekijät ovat olleet viime aikoina näkyvillä ja eduskuntavaalien tuloksesta on puhuttu runsaasti. Von Hertzen Brothers -solisti on myös huolissaan Suomen tilasta.