Etsi
Brittiläisvanhemmat ovat varmoja siitä, että heidän 7-viikkoinen tyttärensä puhui heille.
Tablettitietokoneiden yleistyminen on johtanut myös niska- ja selkävaivojen yleistymiseen.
Rihanna uskoo, että televisio on pelastanut hänen vapaa-aikansa.
Naisten ei kannattaisi liikaa miettiä muotojensa näyttämistä tai viettelevän meikin tekemistä. Miehet näyttävät pitävän hyvin yksinkertaisia asioita seksikkäimpinä.
Kolme brittimiestä päätti kokeilla, millaista on käyttää 15 kilon raskauspukua taukoamatta kuukauden verran. Miehet halusivat myös kokea, miltä synnytyskivut tuntuvat.
Amerikkalainen 10-vuotias Ryan-poika näyttää muistavan entisen elämänsä Broadway-tanssijana 1930-luvulla.
Miksi toisen hiukset ovat luonnostaan vaaleat ja toisen lähes mustat?
Parisuhteessa ja avioliitossa eläminen ei aina ole ruusuilla tanssimista. Mikäli samat ongelmat toistuvat uudestaan ja uudestaan, asiantuntijat kehottavat etsimään ongelman juuret vaikka väkisin.
Stand-up-koomikko Ismo Leikolaa odottaa uransa suurin haaste. Leikola kertoo Ilta-Sanomissa, mitä odottaa tulevalta Amerikan-kiertueelta.
Tänään tiistaina selviää Miss Suomi -kilpailun kymmenen finalistia. Miss Suomi Bea Toivosen kisapuvut Miss Universum -kisoissa saivat kovaa kritiikkiä, ja Iltalehden mukaan tulevat finalistit pääsevätkin kohun vuoksi tyylikouluun.