Etsi
Markku Pölösen ohjaama elokuva on fiktiivinen kertomus todellisesta henkilöstä.
Harrison Ford on loukannut olkapäänsä taistelukohtauksen harjoituksissa.
Ex-aviopari yrittää kokata toisensa suohon, ja kuittailua lentää muun muassa banaanin kypsyydestä.
James-nimisellä superfanilla on vain viikkoja elinaikaa syövän takia.
T-Pain kertoo, että Usher ei pitänyt hänen innovatiivisesta tavastaan käyttää Auto-Tunea musiikissaan.
Shirly Karvinen kertoo Me Naisille, että itsetutkiskelun myötä hän antoi itselleen luvan ihastua myös naisiin.
Uuno Turhapuro – Herra Helsingin herra -elokuva onnistui katkaisemaan Uuno-elokuvien laskevan suosiokäyrän.
Kendall Jenner sanoo, että on saanut varoittavaa esimerkkiä vanhemmilta siskoiltaan hyvin julkisista suhteista.
Cardi B tulee mukaan leffasarjaan sen yhdeksännessä osassa, joka tulee pian ensi-iltaan.
Emil Hallberg lukee äidilleen omistamansa koskettavan kirjeen Illallinen äidille -ohjelmassa.