Etsi
Jani Toivola on viime vuosina nauttinut hameiden pitämisestä.
Konttori-sarjan yhdysvaltalaisversiossa Kate Flanneryn hahmon alkoholismimonologi päätettiin leikata pois.
Sarjan yhdeksäs kausi kuvattiin Levillä.
Nainen kyselee seuraajiltaan, toivovatko he tyttöä vai poikaa.
Laulaja heittää videohaasteessa arvotavaroitaan menemään rannalla, eikä tätä ole katsottu hyvällä.
Eläinlääkäri Nina Mahlasen mukaan lemmikkejä ei saa inhimillistää, sillä eläimillä ei ole kykyä abstraktiin ajatteluun.
Vanessa Bryant kirjoittaa, ettei tragedia tunnu vieläkään todelliselta.
Behm kertoo Ilta-Sanomille, että monet yllättyvät hänen oikeasta luonteestaan tavatessaan hänet.
Billie Eilishilla on ollut ongelmia hyväksyä oma ulkomuotonsa.
Mies on ottanut tatuoinnin kihlattunsa Nicola Peltzin kunniaksi.