Kuva: AOP

Billie Eilishin kroppa nousi puheenaiheeksi paparazzikuvan myötä - kertoo nyt kehonkuvastaan

26.01.2021 12:15 - Iiro Myllymäki

Billie Eilishilla on ollut ongelmia hyväksyä oma ulkomuotonsa.

Laulaja Billie Eilish, 19, on avautunut kehonkuvastaan tuoreessa Vanity Fairin haastattelussa. Viime lokakuussa naisen keho nousi puheenaiheeksi, kun Eilishista oli lähtenyt leviämään paparazzin ottama kuva, jossa hänet nähtiin ihonmyötäisessä topissa. Melkein aina Eilish on kuvattu vain hyvin löysissä vaatteissa.

Monet nettikommentoijat mollasivat Eilishin ulkomuotoa, kun taas monet alkoivat vaatia ”normaalien kehojen normalisointia”. Eilish kertoo, että kohu ei vaikuttanut häneen pahemmin.

- Uskon, että lähipiirini oli enemmän huolissaan kuin minä itse, koska viiltelin aiemmin itseäni kroppani takia. Ollakseni täysin rehellinen, aloin käyttää löysiä vaatteita vain kroppani takia, Eilish kertoo.

Billie Eilish suosii peittävää pukeutumista. (kuva: AOP)

Billie Eilish sanoo olevansa iloinen siitä, että kuvakohu tapahtui nyt eikä esimerkiksi kolme vuotta sitten, kun hänellä oli erittäin huono suhde omaan kehoonsa. Eilish nostaa haastattelussa esiin myös viiden vuoden takaisen tilanteen, jolloin hän tanssi paljon eikä juuri syönyt.

- Näännytin itseäni. Muistan ottaneeni pillerin, jonka luvattiin pudottavan painoani, mutta se ainoastaan sai minut pissaamaan sänkyyn. Olin silloin 12-vuotias, Eilish kertoo.

Billie Eilish on aiemmin perustellut löysien vaatteiden käyttöä sillä, että tällä tavalla pukeutumalla kukaan ei pysty muodostamaan mielipidettä hänen kropastaan.  

Lue myös: Billie Eilish avoimena: "En ole koskaan tuntenut olevani haluttava"

Lue myös: Billie Eilish poseerasi veljensä tyttöystävän kanssa, some hämmentyi: "Itse olisin mustasukkainen" 

Lähteet: Vanity Fair, News.com.au

Kilpailut

Uusimmat