Etsi
Monilla näyttelijöillä on oma sijaisnäyttelijänsä. Niin myös Emilia Clarkella, jonka stuntti näyttää aivan tähdeltä itseltään ja on sen lisäksi myös todella kuumaa katsottavaa.
Madonna osoitti Instagram-kuvallaan kunniaa kuolleelle Englannin naispääministerille. Kyseinen pääministeri vastusti homoja, joten moni laulajan fani vihastui julkaisusta.
Näyttelijätär Sofia Vergara taitaa näyttelemisen lisäksi myös kameralle poseeraamisen. Sen todistavat kuvat CoverGirlin kulisseista.
Lindsay Lohan on julkaissut viime aikoina inspiroivia lauseita Instagramissaan. Uusin teksti sai fanit kuitenkin inspiroitumisen sijaan vihaisiksi.
Kauan kadonneiden sisarusten tai ystävien löytäminen on helpottunut suuresti sosiaalisen median avulla. Kukapa olisi uskonut, että oman kadotetun sisaruksen voi löytää deittisovelluksen avulla?
Rakkaus ei ole pituudesta kiinni. Sen todistavat reilusti yli kaksimetrinen mies ja hänen lähes metrin lyhyempi vaimonsa.
Fanaattisimmat fanit löytävät ihailemansa artistit melkein mistä vain. Näin on käynyt myös JVG:lle.
Maailma on pullollaan toinen toistaan erikoisempia eläinlajeja, eikä kaikkia varmastikaan ole vielä edes tavattu. Kiinasta löydettiin erikoinen eläin, mutta onko kyseessä myyttinen vesipeto vai vain sairas karhu?
Kuinka reagoisit, jos koditon ihminen yrittäisi antaa sinulle rahaa? Videolla nähdään, kuinka kamalia ihmiset voivat olla toisilleen.
Kardashian-Jenner perheen ehkä vähiten kohua aiheuttava jäsen Kourtney lisäsi Instagramiin kuvan, jossa hän poseeraa rintapumput rinnoissaan. Kuva sai ihmiset keskustelemaan, sillä tähti oli juuri edellisenä iltana ollut juhlimassa Vegasissa.