Etsi
Mehujäät kannattaa tehdä päivää ennen juhlia.
Rakkaus todellakin voi kestää läpi elämän.
Fanit spekuloivat parhaillaan miehen henkilöllisyyttä.
Tykin mukaan on ihmeellistä, että piposta on tullut sellainen juttu.
Taustalla ei ole kovinkaan suurta mysteeriä.
Ellinoora koki viime vuonna ensimmäistä kertaa sen, millaista on olla festarilavalla.
Kuvat nähdään Vanity Fair -lehdessä.
Miehet eivät pidä toisen suutelua yhtä pahana kuin naiset.
Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2011.
Nyqvist tunnettiin myös muutamasta suomalaiselokuvasta.