Etsi
Missikisojen uimapuku- ja iltapukukierroksesta luopuminen on herättänyt maailmalla ristiriitaisia mielipiteitä. Myös missien ajatukset ovat jakautuneet kahtia.
Esimerkiksi parhaat ystävät ja työkaverit ovat monesti syitä hairahdukselle.
Suomalaistähti lomailee tällä hetkellä Kreikassa.
Viivi kertoo, että on aina salaa jännittänyt laulamista.
Esimerkiksi Skorpionit ovat niin villejä ja intohimoisia sänkypuuhissa, että puuhailuun kannattaa miettiä valmiiksi turvasana.
Vaikka suhde kukoistaisi alussa, voivat asiat muuttua äkkiä.
Kaunotar synnytti viime syksynä.
Courtney Loven ja Kurt Cobainin tyttären ex-mies on esittänyt rajuja syytöksiä laulajatähdestä.
Naisen Instagram-kuvista käy selväksi, että upean kropan eteen on tehty töitä.
Tuore pari on julkaissut nyt ensimmäisen yhteiskuvansa.