Etsi
Päivi Lepistö kertoi Radio Novan haastattelussa, että kotona puhutaan paljon musiikista. Lepistö on kihloissa Yö-yhtyeen kitaristi Daffyn kanssa.
Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Nyt äänessä on Mikko.
Rankan lapsuuden kokenut räppäri kertoo, että ohjelmassa ruoditaan myös sellaisia asioita läpi, mitä hän ei ole omissa kappaleissaan käsitellyt.
Eurodance-tähti pitää muun muassa Suomen luonnosta ja siitä, kuinka seksikkäitä ihmiset ovat kesäisin.
Jokaisella saa olla oma mielipiteensä, summaa suomalainen YouTube-tähti.
Ennen suosiota Mikael Gabriel oli nuori ja kapinallinen räppäri, joka pönkitti egoaan erilaisilla nettikeskustelupalstoilla.
Günther kertoo, että on kuullut suomalaisten jakavan avoimesti tunteitaan saunomisen ohella.
Monet uskoivat 90-luvulla, että samaan aikaan breikanneilla Movetronilla ja Aikakoneella olisi ollut jotain henkilökohtaista kränää keskenään.
New Warriors -supersankarikaarti on kuin Marvelin Kostajat, mutta se koostuu teini-ikäisistä supersankareista.
Meluisat paparazzit eivät tee väsyneen lapsen päiväunista ainakaan normaalia parempia, sen tietää Kim K.