Nainen poisti 6 kylkiluuta saadakseen unelmavartalonsa: "Hänen kehonsa pelottaa minua"

19.05.2016 20:30 - Joose Koskiranta

Ruotsalainen Pixee Foxin päämäärä on näyttää piirroshahmo Holli Wouldilta.

Pixee Foxille on tehty yhteensä 16 kauneusleikkausta vuodesta 2010 lähtien. Toimenpiteisiin sisältyy muun muassa kolme nenäleikkausta, neljä rintaleikkausta ja kolme kylkiluiden poistoleikkausta. 

Saadakseen kapeamman vyötärön, 26-vuotias ruotsalainen on poistattanut ensimmäisenä maailmassa kuusi kylkiluutaan. 

Ruotsin Gävlessä asuva nainen esiintyi dokumenttisarja Outsidersissa. Siinä hän kertoi, että äärimmäisen tiimalasivartalon ylläpito on aikaa vievä projekti. 

- Koko elämäni pyörii kauneuskirurgian ympärillä, joten tavallinen työ ei sovi minulle. Rintani ovat myös niin suuret, ettei niillä voi tehdä mitä vain, hän sanoi norjalaisen TV2-kanavan mukaan.

Inspiraatio piirroselokuvasta

Eläväksi sarjakuvahahmoksi itseään kutsuvan Foxin suuri esikuva on piirroselokuva Cool Worldista tuttu Holli Would, joka kietoo miehiä ympärilleen pitkillä, vaaleilla hiuksillaan, suurilla rinnoillaan ja kapealla vyötäröllään. 

- Aika näyttää, kuinka paljon voin saavuttaa. Minulla on selvä kuva siitä, miltä haluan näyttää, hän kertoi. 

Foxilla on 191 000 seuraajaa Instagramissa. Tilillään hän julkaisee säännöllisesti sisältöä arjestaan.

Kaikki Foxin seuraajat eivät kuitenkaan jaa samaa mielipidettä erikoisesta kauneusihanteesta. Useat ovat ehdottaneet hänelle psykologin apua ja haukkuneet häntä rumaksi. Tämä ei kuitenkaan näytä määrätietoista naista hetkauttavan.

Fox ei ole ainoa henkilö, jonka päämäärä on näyttää fiktiiviseltä hahmolta. Espanjalaismies Rodrigo Alves haluaa näyttää Barbie-nuken poikaystävä Keniltä. Viime kuussa hänelle meinasi kuitenkin käydä köpelösti, kun nenäleikkauksen jälkeinen tulehdus meinasi tuhota hänen nenänsä. 

Lue myös: Leikkaus melkein tuhosi nenän - katso, miltä "Ken-nukeksi muuntautunut" mies näyttää nyt

Lähde: TV2

Kilpailut

Uusimmat