Hoivakoti palkkaa ilotyttöjä hoitelemaan potilaidensa seksuaaliset tarpeet

05.02.2013 16:30 - Katariina Näreaho

Britanniassa on tullut julki tapaus, jossa hoivakodin seksuaalisesti turhautuneille potilaille on välitetty ilotyttöjä. Laitoksen johtajatar näkee asian pelkästään hyvässä valossa.

Hoivakoti sijaitsee Eastbournen kaupungissa, Sussexissa. Sen henkilökunta haluaa pitää asiakkaansa tyytyväisenä kaikin tavoin, joten laitos on tehnyt paikallisten prostituoitujen kanssa sopimuksen seksipalveluista. Asia päätettiin sen jälkeen, kun työntekijät itse joutuivat jatkuvasti kokemaan himokkaiden asiakkaidensa kopelointia ja seksuaalista häirintää.

Sun-lehden mukaan ilotytöt saapuvat tilauksesta tarjoamaan palveluitaan miehille, ja palkkion maksavat asukkaat itse. Hommat hoidetaan erityisessä huoneessa, ja ovenkahvaan laitetaan merkiksi punainen sukka. Tämä on viesti henkilökunnalle, ettei heitä saa häiritä.

Seksipalveluiden käyttäminen palvelukodissa on kiirinyt myös viranomaisten korviin, joten asiasta on käynnistetty tutkinta. Viranomaiset epäilevät, että hoivakodissa heikot ja alistuvat ihmiset joutuvat häikäilemättömän hyväksikäytön uhreiksi.

Hoivakoti tekeekin asiakkailleen karhunpalveluksen, vaikka johtajattaren mukaan he vain tyydyttävät ihmisille ominaisia tarpeita.

Lähde: The Sun

Uutinen päivitetty 19.05.

Kilpailut

Uusimmat