Tiesitkö tätä alkoholista? 9 yllättävää faktaa

09.06.2013 20:15 - Reija Saarinen

Alkoholi lienee tuttu aine jokaiselle. On kuitenkin olemassa muutamia faktoja, joita et ehkä ole tästä ihmeaineesta tiennyt.

Terassikelit ovat tällä hetkellä parhaimmillaan. Maukasta drinkkiä juodessaan harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi sitä, millainen asia alkoholi oikein onkaan. Buzzfeed listasi 10 erikoista faktaa alkoholista.

1. Mikserin sokeripitoisuus vaikuttaa humalan määrään, sillä tulet enemmän humalaan silloin, kun sekoitat viinaa sokerittomiin juomiin. Tämä johtuu siitä, että kehomme pitää sokeripitoista juomaa ruokana, ja tämä taas hidastaa alkoholin imeytymistä. Näin ei kuitenkaan tapahdu sokerittomien juomien kohdalla.

2. Halu humaltua on luonnollinen. Tohtori Robert Dudleyn mukaan ihmisten kiinnostus etanolia kohtaan saattaa olla geeneissä. Väitteensä hän perustelee sillä, että esi-isämme söivät usein pilaantuneita hedelmiä, joihin oli kehittynyt etanolia.

3. Iso koko ei takaa sitä, että ihminen kestää enemmän alkoholia, kuin hoikempi ihminen. Itse asissa hoikat ihmiset saattavat kestää alkoholia paremmin, koska heidän solunsa sisältävät enemmän vettä, ja näin ollen polttavat alkoholia tehokkaammin.

4. Jos avaruusolijoita on olemassa, he ovat todennäköisesti humalassa. Tutkijoiden mukaan avaruudessa on nimittäin runsaasti etanolia.

5. Tyhjänlasinkammo on oikea diagnosoitu fobia. Tämä saattaa olla hyvinkin sellaisen henkilön keksimä, joka tykkää naukkailla.

6. On mahdollista kuluttaa reilut 800 euroa yhteen olutpulloon. Pullo on todellakin maailman kallein, mutta kokoa sillä on reippaat 12 litraa. Tätä herkkua myyvät muutamat Brittiläiset kaupat ja ravintolat.

7. Tequilalla ja sampanjalla on yllättävän paljon yhteistä. Molemmat juomat ovat rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden avulla on saatu rajattua niiden valmistuslupa pienelle alueelle. Sampanjaa tehdään vain Ranskassa Champagnen maakunnassa ja Tequilaa tietyissä osissa Meksikoa.

8. Maailman kovinta juomarikansaa kysyttäessä moni veikkaisi brittejä, venäläisiä, suomalaisia tai saksalaisia. Kaikki nuo veikkaukset olisivat kuitenkin vääriä, sillä kärkisija kuuluu nimittäin Etelä-Korealle, jossa maailman terveysjärjestön mukaan kulutettiin eniten väkevää viinaa vuonna 2011.

9. Sampanja on vaarallista. Tämä johtuu siitä, että sampanjapullossa on suuri määrä painetta. Sampanjapullo sisältää painetta kolme kertaa enemmän kuin autonrengas ja siksi pullosta syöksyvä korkki voi silmään osuessaan aiheuttaa vakavan vamman.

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat