Näitkö omituisia unia? Se voi johtua edellisenä päivänä syömästä ruuastasi

Kukapa ei olisi joskus herännyt unesta, miettien mitä ihmettä juuri näki unissaan.

Julkaistu:

Joskus ihminen herää yöllä miettien, mitä ihmeellisiä unia tulikaan nähtyä. Olipa kyse painajaisista tai muuten vain omituisista näyistä, se voi johtua muun muassa edellisen päivän ruokailutottumuksistasi. 

Women´s Health -julkaisu listasi asiat, jotka voivat vaikuttaa seuraavan yön uniin.

1. Söit mausteista ruokaa juuri edellisenä iltana
Mausteinen ruoka saattaa aiheuttaa levottomia unia, kertoo lääkäri, Robert S. Rosenberg. Lääkärin mukaan mausteinen ruoka kiihdyttää yleensä aineenvaihduntaa ja nostaa hieman ruumiin lämpötilaa. Nämä kaksi yhdessä kiihdyttävät myös aivojen toimintaa, joka voi johtaa levottomiin uniin. 

2. Otit melatoniini-valmisteita 
Jos sinulla on ollut vaikeuksia nukahtaa, myös melatoniini-valmisteet voivat liittyä villeihin uniisi. Jos olet ottanut tätä yöhormonia, se auttaa sinua nukahtamaan ja pysymään nukahtaneena. Kuitenkin se kiihdyttää REM-unea, jolloin ihminen näkee unia helpoimmin. Tämä mahdollistaa myös astetta mielenkiintoisimmille unille. 

3. Katsoit televisiota ennen nukkumaanmenoa
Unet kumpuavat usein alitajunnastamme, joten se mitä teit edellisenä päivänä vaikuttaa todella paljon uniisi. Joten pelaaminen tai television katsominen voi esimerkiksi vaikuttaa uniisi sinun tiedostamatta sitä. 

4. Jos olet lopettanut jonkun lääkkeen lähiaikoina 
Esimerkiksi mielialalääkkeiden lopettaminen tai vähentäminen voi vaikuttaa unenlaatuun ja uniin. Myös muut lääkkeet voivat olla syyllisiä, joten katse on hyvä luoda lähiaikoihin. Jos olet lopettanut lääkeen, se voi olla syyllinen outoihin uniin. 

5. Sinulla voi olla uniapnea
Uniapnea on unihäiriö, jossa esiintyy unenaikaisia hengityskatkoksia. Katoksia huomaa harvoin itse, mutta apnea saattaa oireilla juuri omituisilla unilla. Koska hengityskatkos aiheuttaa aivoissa happivajetta, se saattaa kiihdyttää erityisen eläviä unia julkaisu kertoo. 

6. Et nukkunut hyvin aiempana yönä 
Jos sinulla on univajetta, on todellisempaa, että myös näet elävämpiä unia. Tämä johtuu myös REM-unen määrästä, joka helposti lisääntyy, kun vihdoin pääset univajeen jälkeen nukkumaan. 

7. Olet jatkuvasti stressaantunut 
Jos koet ahdistuneisuutta ja stressiä päivän aikana, se heijastuu luultavimmin uneesi ja unenlaatuusi. Julkaisun mukaan aivosi voivat myös käsitellä tapahtunutta nukkumisen aikana. 

Lue myös: Hermostuttaa, huolestuttaa ja itkettää – voit kärsiä ahdistuneisuushäiriöstä

Lähde: Woman´s Health