Iltaisin ei kannattaisi näpeltää puhelinta, katsoa televisiota tai pitää kaikkia kodin valoja päällä. Sen lisäksi makuuhuone pitäisi mahdollisuuksien mukaan rauhoittaa pelkästään nukkumiseen tarkoitetuksi.
Unilääketieteen erikoislääkäri, neurologi ja professori Markku Partinen osaa kuitenkin antaa vielä muutaman hyvän täsmävinkin mahdollisimman laadukkaan unen saavuttamiseksi.
Hänen mukaansa on tärkeää pitää huoli siitä, että sormet ja varpaat eivät ole kylmät yöllä.
– Unisukat jalkaan, mies neuvoo laadukasta unta tavoitteleville.
Hänen mukaansa myös yöksi käteen vedettävät puuvillahanskat ovat oikeasti hyvä tapa heikosta ääreisverenkierrosta kärsivien unta helpottamaan.
– Nukkuessa on hyvä olla lämmin, eli paksun peiton alla voi toki nukkua. Silti olisi tärkeää, että makuutilassa ilma olisi hieman viileämpää ja raikasta. Yöllä tulisi voida hengittää raikasta ilmaa, vaikka itse lämpimän peiton alla olisikin, hän summaa.