Suomalaisten lasten aurinkolasien käyttö herättää huolta tuoreen toritutkimuksen perusteella.
Instrumentariumin viidessä kaupungissa toteuttamassa havainnointitutkimuksessa kävi ilmi, että vain 28 prosenttia alle 18-vuotiaista käytti aurinkolaseja kirkkaana kesäpäivänä. Asiantuntijan mukaan tulos on yllättävän matala aikana, jolloin UV-säteily on voimakkaimmillaan.
Lue myös: Linnanmäki yllättää: Sisäänpääsy täysin ilmaiseksi – myös suosittu Rinkeli maksutta
Lue myös: Hesburger on tehnyt poikkeuksellisen ratkaisun: tällaista palkkaa maksaa
Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa toteutetussa tutkimuksessa seurattiin yhteensä 604 lasta ja nuorta. Instrumentariumin optometristi Ritva Kahloksen mukaan erityisesti lasten silmien suojaamiseen pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.
– Liian harvalla näkyi aurinkolasit. Kesäaikaan jokaisen lapsen silmät pitäisi suojata auringolta, Kahlos toteaa.
Syy huoleen löytyy lasten silmien rakenteesta. Lasten silmät päästävät UV-säteilyä syvemmälle silmän sisäosiin kuin aikuisten silmät, sillä pupillit ovat suuremmat ja mykiöt kirkkaammat. Voimakas UV-altistus voi aiheuttaa silmän pinnan vaurioita, joita kutsutaan esimerkiksi lumisokeudeksi tai silmien palamiseksi.
Asiantuntijan mukaan ongelma on siinä, että lapsi ei välttämättä itse osaa yhdistää kirvelyä, kipua tai epämukavaa tunnetta auringon säteilyyn. Vaikka pinnalliset vauriot yleensä paranevat nopeasti, silmiin kertyy vuosien aikana niin sanottua UV-kuormaa.
– Silmillä on elinikäinen muisti samalla tavalla kuin iholla. Lapsuudessa kertynyt UV-altistus voi näkyä vasta vuosikymmeniä myöhemmin esimerkiksi kaihin tai muiden silmäsairauksien riskin kasvuna, Kahlos muistuttaa.
Tutkimuksessa vähiten aurinkolaseja käyttivät 6-8 -vuotiaat lapset, joista vain 15 prosentilla oli lasit käytössä. Myös vaunuikäisten käyttöaste jäi matalaksi, vain 20 prosenttiin.
Sen sijaan teini-ikäisillä aurinkolasit olivat selvästi yleisempi näky. 15-17 -vuotiaista niitä käytti jo 42 prosenttia.
Lue myös: IS: Tämä pieni kotipihan asukki voi vähentää punkkien määrää merkittävästi
Asiantuntijan mukaan vanhempien kannattaa suhtautua aurinkolaseihin samalla vakavuudella kuin aurinkovoiteeseen. Lapselle suositellaan laseja, joissa on UV100- tai UV400-merkintä, ja lisäksi suojaa kannattaa täydentää lippalakilla tai lierihatulla.
Kahloksen mukaan tärkeintä on löytää lapselle sellaiset aurinkolasit, joita hän myös haluaa käyttää. Suojaamattomat silmät voivat maksaa myöhemmin kovan hinnan.