Kuva: Facebook / Chad Tucker

Miehen someteksti liikuttaa jokaista lemmikinomistajaa - pystytkö lukemaan kyynelehtimättä?

21.06.2016 12:45 - Senni Loikala

Eräs koiranomistaja tahtoi lykätä koiransa lopettamista viikonlopun yli, jotta lemmikki pääsisi tekemään vielä kerran rakastamiaan asioita.

Kesäkuussa yhdysvaltalainen Chad Tucker sai kuulla, ettei hänen kymmenenvuotias Otis-koiransa pystyisi parantumaan kaikista sairauksistaan. Hännänheiluttajalla oli todettu viikkoa aiemmin yhdellä kertaa diabetes, haimatulehdus, lisämunuaisen liikatoiminta ja nopeasti etenevä munuaissairaus.

Tucker tiesi, että hänen rakas lemmikkinsä pitäisi lopettaa. Hän päätti, että koira saisi kuolettavan piikin vasta viikonlopun jälkeen. Tuon viikonlopun aikana Tucker nauttisi vaimonsa ja kahden pienen lapsensa kanssa Otis-koiran seurasta ja antaisi hauvan tehdä vielä kerran kaikkea, mitä se rakasti.

Lemmikki oli kaikki kaikessa

Tuckerilla ja Otis-koiralla on pitkä yhteinen historia. Koira on ollut mukana miehen vaikeassa elämänvaiheessa ennen perhe-elämää ja opettanut tälle tärkeitä asioita elämästä.

Kun tulin kotiin masentuneena, sydämeni särkeneenä ja itseni epäonnistuneeksi tuntien, siellä oli Otis odottamassa. Hän kuunteli kaikki huoleni ja rakasti minua silloin, kun en osannut rakastaa itse itseäni. Hän toimi siltana vaikeista ajoista tähän siunattuun aikakauteen, jota elän nyt kauniin Meredith-vaimoni ja kahden pienen tyttäremme kanssa.

Otiksen kultainen sydämen opetti minulle anteeksiantoa. Hänen ehdoton rakkautensa opetti minut rakastamaan taas. Hän pysyi aina rinnallani ja opetti minulle lojaaliutta ja nöyryyttä. Hän myös opetti meitä nauramaan paljon. Erityisesti hetkinä, kun hänen päänsä jäi jumiin herkkuastiaan, ja kun hän putosi tyhjään pesukoneeseen yrittäessään metsästää herkkuja pesukoneen yläpuolella olevasta hyllystä.

Tucker kertoo, että Otis oli mukana jopa kirkossa, kun hän meni naimisiin. Koira antoi Meredithin pukea itsensä Halloween-asuun, eikä sitä haitannut myöskään, vaikka sen korva eksyi välillä perheen kaksivuotiaan tyttären suuhun.

Viimeinen viikonloppu

Viimeisten elinpäiviensä aikana Tuckerin perhe vei koiran rauhallisille aamukävelyille puistoon ja antoi hauvan ottaa pitkät päiväunet pähkinäpuun alla. Hauva pääsi myös viimeistä kertaa kokemaan vauhdin hurmaa.

Otis rakasti autoajeluita ja tahtoi aina istua sylissämme niiden aikana. En ikinä antanut hänen istua sylissä, koska ajattelin sen olevan liian vaarallista… mutta tänä viikonloppuna meillä ei ollut sääntöjä.

Perhe teki useita autoreissuja paikkoihin, joissa Otis oli viihtynyt aiemmin. Lisäksi perhe kerääntyi myös yhteiskuviin, joissa Otis oli mukana. Tucker tahtoi myös olla kuvissa kaksin lemmikkinsä kanssa, ja yhdessä otoksessa hän itkee ja pitää Otista sylissään.

Kun viikonloppu lähestyi loppuaan ja aloitimme ajomatkan yhdeltä ajoreissulta takaisin kotiin, tiesimme, että aika oli tullut. Ajoimme tyttäremme ystävän kotiinsa ja ennen kuin tuo pikkutyttö poistui luotamme, hän sanoi lapsen pienellä äänellä: ”Hyvästi Otis… Nähdään taivaassa.

Nyt Tuckerin ja koko perheen täytyy opetella elämään ilman rakasta lemmikkiä.

Hänen poissaolonsa sattuu. Mutta meillä on valtavasti muistoja, joita korkeampi voima antoi meille lähes kymmenen vuoden ajan, ja olemme saaneet oppia rakkaudesta, ystävyydestä, lojaaliudesta ja ilosta. Kiitos Otis, että pelastit minut. Rakastan sinua, ystävä.

Katso alta netissä leviämään lähtenyt päivitys ja kuvia koiran viimeisestä viikonlopusta.

Lue myös: Maailman vanhin kissa on 30-vuotias - suloiset kuvat ja lyhyt "elämänkerta" leviävät netissä

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat