Kuva: Fotolia

Törkeä ilmiö yleistyy työpaikoilla - "vain harva uskaltaa puhua saamastaan kohtelusta"

10.08.2016 15:45 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan yli puolet naisista on kokenut seksuaalista häirintää työpaikallaan.

Brittilehti The Guardian uutisoi, että yli puolet naisista on joutunut kokemaan seksuaalista häirintää työpaikallaan. Lukema perustuu Trades Union Congressin ja Everyday Sexism Projectin tekemään tutkimukseen, josta selvisi myös, että seksuaalinen häirintä piti sisällään epätoivottua vartalon kopelointia, seksuaalisia neuvoja ja asiattomia vitsejä.

Nuorempien, 16-24-vuotiaiden naisten kohdalla luku oli vielä suurempi. 63 prosenttia heistä oli joutunut seksuaalisen häirinnän uhriksi kesken työpäivän.

Joka kahdeksas nainen kertoi, että he olivat saaneet epätoivottuja kosketuksia rintoihinsa työpaikalla. Yhtä moni myös kertoi, että heitä oltiin kosketeltu takamukselle ja genitaalialueille. Yhtä yleistä oli myös, että naisia oltiin yritetty suudella työpaikalla. Prosentti naisista oli joutunut raiskauksen uhriksi työpaikalla.

Usein ihminen, joka häiritsee naistyöntekijää seksuaalisesti, on tätä korkeammassa asemassa työpaikalla, selviää tutkimuksesta.

Seksuaalisesta häirinnästä vaietaan

Surullista on, että suurin osa naisista vaikenee kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä. Neljä viidestä pysyy hiljaa, koska he pelkäävät, että asia pilaisi heidän ihmissuhteensa työpaikalla. Naisia askarruttaa, että seksuaalisen häirinnän ilmitulemisen jälkeen heitä ei enää otettaisi vakavasti.

Tutkimusta lukiessa kannattaa muistaa, että se on tehty Iso-Britanniassa. Näin ollen lukemat voivat olla hieman erilaisia, kuin mitä ne ovat Suomessa.

Lähde: The Guardian

Lue myös: Vuoden huonoin esimies? Verellä ja kivulla ei väliä, koska "naisten kuuluu käyttää korkokenkiä"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat