Kuva: Fotolia

Deodorantti lieventää hyttysenpiston kutinaa - ja 8 muuta arkea helpottavaa faktaa

29.09.2016 15:45 - Reija Saarinen

On olemassa paljon nokkelia niksejä, jotka voivat parhaimmillaan pelastaa päivän.

Erilaisiin vaivoihin on olemassa erilaisia parannuskeinoja. Jotkut niistä ovat tunnetumpia kuin toiset. Bored Panda muun muassa kokosi sivulleen sellaisia niksejä, jotka saattavat jopa yllättää. Ne kuitenkin kannattaa ottaa haltuun, sillä parhaimmillaan ne voivat pelastaa koko päivän.

1. Jos sinulla on vaikeuksia nukahtaa, räpyttele silmiä nopeasti minuutin ajan.

2. Käännä suihkuhetken lopussa hana kylmälle. Tämä auttaa ihoa voimaan paremmin ja auttaa muun muassa akneen. Kylmä vesi nimittäin pienentää ihohuokosia, mikä taas estää pöpöjä pääsemästä ihon sisään.

3. Jos sinulla on kamala vessahätä eikä vessaa ole lähimaillakaan, mieti seksiä. Se saa huijattua aivot ajattelemaan muuta ja helpottaa näin ollen myös painetta.

4. Jos luet puheesi ääneen ennen nukkumaan menoa, muistat sen aamulla paremmin.

5. Tutkimusten mukaan oikea korva poimii paremmin sanoja. Vasen sen sijaan poimii paremmin musiikin ja muut äänet.

6. Jos sinulla on migreeni, laita kädet jääveteen ja venyttele niitä.

7. Puriko hyttynen? Levitä puremakohtaan deodoranttia, se helpottaa kutinaa.

8. Tunnetko olosi väsyneeksi? Pidätä hengitystä niin pitkään kuin voit ja vapauta sitten.

9. Jos et voi lopettaa nauramista, nipistä itseäsi.

Lue myös: Syntymäjärjestys vaikuttaa elämääsi enemmän kuin luulitkaan - päteekö tuore fakta sinuun?

Lähde: Bored Panda

Kilpailut

Uusimmat