Kuva: Fotolia

Mullistuvatko seksilelujen markkinat? Uudenlaisilta leluilta odotetaan läpimurtoa

05.12.2016 22:45 - Senni Loikala

Seksirobotit saattavat tehdä lopullisen läpimurron lähitulevaisuudessa.

Seksirobotit eivät ole täysin uusia keksintöjä, mutta varsinaista suurta läpimurtoa ne eivät vielä ole tehneet seksilelubisneksessä. 

Lontoolainen seksiroboteista kirjan tehnyt David Levy väittää Daily Mailissa, että julkisuuden henkilöistä tehdyt seksirobotit voivat olla suuri, laajassa mittakaavassa vielä valloittamaton bisnes.

- On helppoa kuvitella, että ihmiset sanovat: ”Sain Angelina Jolielta näyttävän seksirobotin ja se on huikea sängyssä”, Lavy tuumaa.

Hän uskoo, että monet fanit olisivat valmiita hankkimaan ihailemaltaan julkisuuden henkilöltä näyttävän seksinuken. Levy pitää mahdollisena, että myös maailmantähdet voisivat ansaita huikeita summia seksiroboteilla.  

Osa yrityksistä on jo huomannut julkkiksista näyttävien seksinukkien myyntipotentiaalin. Uutisoimme marraskuussa, että kehitteillä on seksinukke Game of Thrones -sarjasta tutusta Emily Clarkesta.

Seksirobottien kohdeyleisöt saattaisivat olla myös luultua laajemmat. Kirjailija Ian Kerner kertoo CNN-lehdessä, että myös pariskunnat voisivat innostua seksiroboteista.

- On mahdollista, että pariskunnat toteuttaisivat seksirobottien avulla sellaisia fantasioitaan, joita he eivät olisi valmiita tekemään oikeiden ihmisten kanssa. Tällainen fantasia voisi olla esimerkiksi ryhmäseksi.

Lue myös: Kuukautisten aikana seksiä: Lääkäri paljastaa, mitä kaikkea tulee huomioida

Lue myös: "En tuntenut fyysisesti mitään" - naiset kertovat, millaista seksi on petetyksi tulemisen jälkeen

Lue myös: Saako seksiä harrastaa ennen gynekologilla käyntiä?

Lähteet: Daily Mail ja CNN

Kilpailut

Uusimmat