Kuva: Fotolia

Yhä useampi teini tahtoisi kauneusleikkaukseen - taustalla rankkoja kokemuksia

02.05.2017 16:15 - Senni Loikala

Yli puolet kiusaamista kokeneista nuorista tahtoo muuttaa ulkonäköään, selviää tuoreesta brittikyselystä.

Kiusaaminen ulkonäön takia yleistyy entisestään teinien keskuudessa, selviää tuoreesta brittikyselystä. Sen mukaan joka toinen teini kokee tulleensa kiusatuksi ulkoisten ominaisuuksiensa vuoksi.

Lisäksi kiusaamisesta paljastui järkyttävä vaikutus brittiteineihin: Joka toinen myönsi tahtovansa muuttaa ulkonäköään, ja yhä useampi haaveilee tai suunnittelee hakeutuvansa kauneusleikkauksiin.

Joka viides kiusaamisen uhri kertoi tahtovansa rintaimplantit, kun taas viisi prosenttia vastanneista olisi ollut valmis ottamaan Botoxia. Halu laihtua oli erittäin yleistä ja siitä haaveili yli puolet kiusatuista nuorista. Kysely paljastaa, että nyt jo 13-vuotiaat haaveilevat rasvaimuista ja suuremmista rinnoista.

- Todistusaineisto on selvää: Nyt yhä nuoremmat ihmiset harkitsevat rajuja ja suuria toimenpiteitä, jotta he voisivat vaikuttaa ulkonäköönsä epävarmuuden ja kiusaamisen takia, kyselyä toteuttamassa ollut Liam Hackett selventää.

Kyselyn tuloksista uutisoi The Guardian.

Uutisoimme alkuvuodesta suosituimmista kauneusleikkauksista. Pääset juttuun tästä.

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat