Etsi
Janna haluaa lisätä keskustelua nykymaailman mahdottomista odotuksista elämälle ja sosiaalisen median aiheuttamista paineista. Siksi hän avaa omia kauneusoperaatioitaan avoimesti ja myöntää, ettei mene mielellään lähikauppaan ilman meikkiä.
Pattinson on kertonut avoimesti ulkonäköpaineiden vaikutuksesta omaan toimintaansa.
Mico kertoo Some Deep Story -ohjelmassa, millaisia paineita pornon katsominen on hänelle aiheuttanut.
Nykyään Tuisku ymmärtää oman kehonsa vahvuudet.
Hyvinvoinnin ammattilainen Georgina Coxin julkaisi Instagramissa videon, jolla hän herättelee seuraajiaan.
Lotta Kostet, 21, luki TikTok-videollaan lapsuuden kirjaansa. Kauneus-teemaiset vitsit tuntuvat nyt kammottavilta, mutta Kostet iloitsee, että 15 vuodessa on otettu isoja harppauksia.
Näyttelijä avautuu Elle-lehden haastattelussa kokemistaan ulkonäköpaineista ja jakaa ihonhoitovinkkinsä.
Urheilutoimittaja Mervi Kallio kertoo, ettei saa usein palautetta, mutta kun hän saa, huomio kiinnittyy ulkoiseen seikkaan.
Rosanna Kulju julkaisee kivan kuvan, vaikka paita oli rypyssä tai poskessa punottaa finni.