Naisen sovituskopissa ottama bikinikuva leviää - mukana tärkeä opetus

15.05.2017 15:15 - Iiro Myllymäki

Pienen tyttären äiti haluaa päivityksellään muistuttaa siitä, että vanhempien suhde omaan kehoonsa heijastuu lapsiin.

Brittney Johnson -niminen nainen on kirjoittanut silmiä avaavan Facebook-päivityksen siitä, miten vanhempien esimerkki vaikuttaa lasten käytökseen. Johnson kirjoittaa päivityksessään hänen ja tyttärensä kauppakeskuskäynnistä, ja hän on liittänyt päivitykseensä sovituskopista otetun bikinikuvan.

Päivityksensä alussa Johnson kuvailee tyttärensä ystävällistä käytöstä kauppakeskuksessa ja sitten siirtyy kuvailemaan sovituskopin tapahtumia. Hän oli tyttärensä kanssa valinnut yli kymmenen uimapukua hänelle kokeiltavaksi.

”Otin kuvia itsestäni bikineissä lähettääkseni niitä tyttökavereilleni ja kysyin heidän mielipidettään, koska tytöt ovat outoja ja toimivat tuolla tavalla. Ja sitten otin tämän kuvan. Näettekö tuon suloisen pikkutytön nurkassa? Puoliksi mekko päällään ja yläosana yksi bikiniyläosa, jonka olin napannut? Odotin hetken kuullakseni, mitä hänellä oli sanottavana, ja kun hän kääntyi peiliin päin, hän sanoi: ’Vau rakastan leopardikuosia. Näytän mielestäni kauniilta! Näytänkö mielestäsi kauniilta?’ Silloin tajusin, että hän sanoo sitä mitä hän kuulee sanottavan. Mitä hän näkee”, Johnson kirjoittaa.

Äiti tajusi, kuinka paljon vanhempien esimerkki vaikuttaa lapsiin. Jos lapsi näkee vanhempien käyttäytyvän kohteliaasti, lapsikin alkaa käyttäytyä kohteliaasti. Sama esimerkin voima pätee myös omaan kehonkuvaan.

”Ja kun olemme sovituskopissa sovittamassa uimapukuja, minulla on tuona pienenä hetkenä mahdollisuus sanoa ’olenpas lihonut tänä vuonna’ tai ’vau tämä korallinväri näyttää hyvältä päälläni’. Ja nuo sanat iskostuvat tyttäreni aivoihin”, Johnson kirjoittaa.

Onnellisuus on kauneutta

Johnson aikoo näyttää tyttärelleen esimerkkiä oman kehon rakastamisesta ja muistuttaa hänelle, että onnellisuus on kauneutta.

”Haluan, että hän voi joka päivä itseään katsoessaan sanoa, että ’vau, näytänpä kauniilta’, koska jokainen tyttö ansaitsee tuntea noin”, Johnson päättää tekstinsä.

Viikko sitten maanantaina jaettu päivitys on saavuttanut Facebookissa hurjan suosion. Sitä on jaettu yli 160 000 kertaa, joten monet selvästi yhtyvät päivityksen inspiroivaan sanomaan.

Lue myös: Teinitytöt haukkuivat vartaloaan sovituskopissa - viereisen kopin psykologin haaste leviää

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat