Kuva: Fotolia

Sulhanen syöksyi kesken valokuvauksen pelastamaan hukkuvaa - ihmiset ylistävät toimintaa

27.09.2017 16:15 - Katariina Auvinen

Häävalokuvaaja ikuisti hieman erilaisemmat otokset.

Häävalokuvaajana toimiva Darren Hatt julkaisi omilla Facebook-sivuillaan hieman tavallisesta poikkeavat hääkuvat. Sen sijaan, että otoksissa näkyisi hymyilevä pariskunta, sulhanen nouseekin kuvissa vedestä. Hänen vieressään on lapsia ja yksi lapsista on vedessä miehen kanssa. 

Hatt kirjoitti kuvaan, että kaikki supersankarit eivät kanna viittaa hartioillaan. Hatt oli kuvaamassa pariskunnan hääpotrettia, kun sulhanen huomasi leikkimässä olleen lapsen olevan hädässä. Lapsi oli ajautunut veteen niin pitkälle, että tämä ei päässyt omin avuin pois. Sulhanen oli hypännyt veteen hetkeäkään epäröimättä ja pelastanut lapsen vedestä. 

Kuvassa oleva sulhanen on nimeltään Clayton Cook, ja hän oli juuri mennyt naimisiin Brittany-vaimonsa kanssa. Parin oli määrä ottaa kuvia eräällä sillalla, kun sulhanen huomasi tapahtuneen. 

Kuva on saanut paljon ihastuneita kommentteja ja sitä on jaettu yli kahdeksan tuhatta kertaa. Moni on sitä mieltä, että Claytonin vaimo on hyvin onnekas nainen. Toisaalta ihmetystä on herättänyt lasten vanhemmat. Kuvissa ei näy, että vanhemmat olisivat lähelläkään tapahtunutta. 

Lue myös: Isä sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää: "Elämää ei saisi ottaa itsestäänselvyytenä"

Lähde: CNN

Kilpailut

Uusimmat