Työ vie ihmisen arjesta suuren osan. Siksi onkin tärkeää, että on töissä paikassa, jossa työskentelystä nauttii. Kun ihminen löytää oman paikkansa, on elämä kaikinpuolin nautinnollisempaa.
Mutta mistä sitten tietää löytäneensä itselleen sen oikean paikan? Alla muutamia seikkoja, jotka kertovat siitä, että ihminen todella on onnellinen työpaikassaan.
Miten on, voitko samaistua?
1. Töissä ollessasi aika vain lentää, etkä laske tunteja siihen, että pääset vihdoin kotiin.
2. Olet valmis haastamaan itsesi ja otat mielläsi myös pieniä riskejä.
3. Et tarvitse kahvia pysyäksesi hereillä. Olet innoissani aamulla lähtiessäsi töihin.
4. Pomosi antaa sinulle vapauksia ja haastaa sinua jatkuvasti kehittämään itseäsi.
5. Työtoverisi ovat enemmänkin ystäviä. Heidän kanssaan voit jutella myös vakavista asioista.
6. Työ ei vie kaikkea aikaasi, vaan ehdit viettämään aikaa myös perheen ja ystävien kanssa.
7. Sunnuntait eivät ole sinulle ahdistavia päiviä, sillä menet mieluusti töihin.
8. Maantai ei ole sinusta viikon ärsyttävin päivä, eikä se saa sinua tympeälle tuulelle.
9. Et koskaan valita muille työstäsi tai työtovereistasi.
10. Pieni stressi ei saa sinua ahdistumaan, vaan olet valmis käärimään hihat ja tekemään kaikkesi.
Lue myös: Vältä yleisimmät virheet ja pian unelmiesi työpaikka on sinun – 7 vinkkiä työnhakijalle
Lue myös: 7 merkkiä, jotka kielivät siitä, että on aika vaihtaa työpaikkaa
Lue myös: 5 merkkiä siitä, että urasi on jämähtänyt paikoilleen
Lähde: Independent