Etkö haluaisi lähteä töihin lainkaan? Tuntuuko sinusta, että teet samoja vanhoja asioita työssäsi, mitä teit vuosikymmen sitten? Jos sinä et tiedä lainkaan mihin urasi sinua on johdattamassa ja tunnet olosi arvottomaksi työpaikallasi, voit olla umpikujassa urasi suhteen.
Tässä on viisi merkkiä, jotka voivat kertoa sinulle tilanteestasi:
1. Et ole saanut ylennystä tai palkankorotusta viimeisien vuosien aikana
Jos olet ollut samassa työpaikassa jo monia vuosia, etkä ole saanut palkankorotusta tai ylennystä viimeisien kahden tai kolmen vuoden aikana, urasi ei ole etenemässä minnekään. Ehkä olisikin aika puhua esimiehesi kanssa realistisesti tilanteesta, ja saada samalla hieman selkoa siitä, mitä voit odottaa työuraltasi.
2. Et ole oppinut uusia taitoja hetkeen
Jos sinusta tuntuu, että toistat samoja asioita päivästä toiseen työpaikallasi, sitä sinä todennäköisesti teetkin.
Työssäsi pitäisi olla mahdollisuus oppia jatkuvasti uusia asioita, ja kehittyä työntekijänä. Jos sinä et opi mitään uutta työssäsi, et kasvata ollenkaan merkitystäsi työpaikassa.
3. Et odota innolla maanantaita, tai mitään muutakaan työpäivää
Tämä voi käydä meille jokaiselle, mutta jos jatkuvasti välttelet töihin menemistä ja valitat ystävillesi työpaikastasi, sinun pitäisi katsoa asiaa uusin silmin.
Jos et ole tarpeeksi motivoitunut tekemään työtäsi, et tee sellaista työtä josta pidät tai olet vain saavuttanut pisteen, jossa tajuat työsi olevan merkityksetöntä, kokeile ottaa hieman ylitöitä tai tehdä projekteja, jotka haastavat sinut, ja voivat mahdollisesti myös motivoida sinua.
4. Sinun työtäsi ei arvosteta; sinulle ei anneta lainkaan uusia projekteja
Työnnetäänkö sinut jatkuvasti uusien projektien ulkopuolelle? Eikö sinulle anneta mahdollisuutta, eikä työtäsi arvosteta? Jos kyse ei ole tekemäsi työn huonosta laadusta, voi kyse olla siitä, että olet saavuttanut tilanteen, jossa työpanostasi ei vain yksinkertaisesti arvosteta. Tähän sinä et voi itse valitettavasti vaikuttamaan.
Jos olet yrittänyt kaikkesi ja huomaat, että sinua ei kunnioiteta eikä mielipiteilläsi ole merkitystä, on ehkä aika jatkaa matkaa uuden työnantajan leiviin, tai vaikka toiselle osastolle.
5. Urasi tämänhetkisessä työpaikassasi on saavuttanut maksimipisteen
Jossain vaiheessa työuraasi saavutat tason, josta et voi enää nousta. Sinun yläpuolellasi ei vain ole enää tasoa, jolle voisit uraasi kohottaa, tai tämä tila on varattu jollekin muulle. Ehkä on pikkuhiljaa aika katsoa oman työpaikan ulkopuolelle tai kehittää omia taitoja, jos se auttaisi sinua etenemään urallasi eteenpäin.
Lue myös: 4 keinoa tehostaa työpäivää: Ota käyttöön toimivat strategiat heti
Lähde: Time