Kuva: YouTube

Nainen väittää olevansa liian hyvännäköinen saadakseen kumppanin - haastattelijalta jäätävä vastaus

29.03.2018 21:15 - Katariina Auvinen

Dawn Cousin esiintyi This Morning -ohjelmassa.

Brittien This Morning -televisio-ohjelmassa tavattiin nainen, joka kertoi olevansa sinkku hieman erikoisesta syystä. Lontoolainen Dawn Cousin, 44, kertoo olevansa niin hyvännäköinen, että hän ei vain yksinkertaisesti löydä kumppania itselleen. 

- Kuten näette, olen erittäin hyvännäköinen nainen. Näytän ikäistäni huomattavasti nuoremmalta, olen hauska, joten en ole tyypillinen 44-vuotias nainen, jolla on neljä lasta helmoissaan, hän kertoo ohjelman juontajille. 

Cousin kertoo, että hän saa lukemattomilta miehiltä viestejä, mutta ne eivät säväytä häntä. Naisen mukaan hänen upea ulkonäkönsä on aiheuttanut hänelle epämukavia tilanteita. Hän on äiti, joten hänen poikansa ystävät ovat aina välillä yrittäneet lämmitellä häntä. 

Juontajana toimiva, Phillip Schofield, aavisteli, että syy Cousinin sinkkuuteen voisi löytyä hänen ylimielisestä asenteestaan. Naisen mielestä syy ei ole siinä.

- En todellakaan aio tapailla miestä, josta en ole vain yksinkertaisesti kiinnostunut. Saisin kyllä rikkaan miehen milloin tahansa, hän kiteyttää. 

Lue myös: "Olen aina rehellinen" - naiset kertovat, mitä itsessään todella rakastavat

Lähde: UNILAD

Kilpailut

Uusimmat