Kuva: shutterstock

”Narskuttelin hiekkaa hampaissani” – oudot raskausajan mielihalut koottiin yhteen

12.04.2018 19:45 - Roosa Sallila

Raskaana olevat naiset ovat himoinneet kaikkea hapankaalista etikkaan.

Jokaisella meillä on varmasti ollut joskus outoja mielihaluja, mutta varsinkin raskaana olevat naiset ovat kertoneet mitä ihmeellisimmistä ruokayhdistelmistä ja haluista.

Tutkijat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen teoriasta, miksi ja mistä erilaiset raskausajan mielihalut tulevat, mutta siihen on olemassa muutamia eri teorioita. Jotkut tutkimukset viittaavat siihen, että halut ovat hormoniperäisiä, kun taas jotkut viittaavat psykologisiin syihin.

Cosmopolitan keräsi naisten tarinoita oudoista mielihaluistaan. Pääset lukemaan ne alta.

1. Suolakurkut

"Söin paljon suolakurkkuleipiä siten, että suolakurkut olivat itse leivän tilalla ja väliin laitoin tonnikala- tai kanasalaattia. Toinen vaihtoehto oli leipä täynnä suolakurkkuja, juustoa ja majoneesia. Löysin myös suolakurkun makuisia sipsejä, joihin jäin koukkuun.”Lauren, 33

2. Hapankaalia pitsaan

”Rinkeleitä dipattuna hunajaan. Hapankaalia laitoin joka ruokaan, vaikka sitä olisi ollut valmiiksi siinä. Laitoin sitä myös pitsaan. Nyt voin vain pahoin, kun edes mietin hapankaalia.”Bailey, 29

3. Laimentamatonta mehutiivistettä

”Mieheni kantoi useita purkkeja viikossa mehutiivistettä kotiin. Heitin suoraan pakastimesta tiivisteet tehosekoittimeen ja söin sen jälkeen lusikalla. En edes laimentanut sitä”Lauren, 29

4. Kuumia juustonaksuja jugurtilla

"Yleensä dippasin kuumia juustonaksuja mansikkajugurttiin, sillä se oli mielestäni sopivan kirpeää. Hauskinta tässä on se, että enää en voi syödä ollenkaan jugurttia, sillä tulin allergiseksi toisen raskauteni jälkeen." – Amber, 31

5. Paistamattomia bageleita

"Söin paistamattomia bageleita tuorejuustolla ja cantaloupemelonilla. Söin samalta istumalta kolmen kuukauden edestä. En ole pystynyt edes katsomaan kyseisiä tuotteita tyttäreni syntymän jälkeen.” -Holly, 34

6. Kaikkea mahdollisimman tulista ja hapanta

”Tilasin aina aasialaisesta ravintolasta sitruunakakkua ja todella tulista viiden chilin kanaa.”Ashley, 35

7. Hunajaa kaiken kanssa

"Laitoin hunajaa joka paikkaan. Bageleihin, sipseihin, popcorneihin ja hedelmiin. Minun oli pakko myös saada myös granaattiomenaa joka päivä.”- Arica, 31

8. Etikka

"Suolalla ja etikalla maustetut sipsit olivat mielestäni parhaita. Yhtenä päivänä kokeilin laittaa etikkaa ja suolaa jopa jäätelöön."Chelsea, 29

9. Hiekkaa suoraan rannalta

”Minulla oli kaikista oudoin mielihalu raskauteni aikana. Halusin narskutella hiekkaa hampaissani. Hiekan tuoksu teki minut onnelliseksi, samalla tavalla kuin raitis ilma.” -Nicole, 29

10. Tomaattia kaikissa muodoissa

"Kun odotin tytärtäni, söin koko ajan ruokia, jotka sisälsivät tomaattia, kuten ketsuppia ja pastakastiketta. Söin viikossa varmaan kuukauden edestä tomaattikeittoa ja leipätikkuja, eikä minulla tullut edes huono omatunto siitä.” -Amanda, 29

11. Muffinsseja

”Raskaana ollessani pyysin kumppanini hakemaan minulle englantilaisia muffinsseja. Söin kaikki kuusi samalta istumalta. Aamuisin söin leipiä voilla, maapähkinävoilla ja hillolla. – Laura, 28

12. Riippuvainen mangosta

Söin ainakin 2-4 mangoa päivässä. Vaikka olisi ollut jo myöhäinen ilta, mutta minulla ei olisi ollut mangoa kotona lähdin ostamaan sitä lähimmästä auki olevasta kaupasta. Tuore mango oli suosikkini, mutta sitä oli vaikea löytää, kun se ei ollut kausituote. Päädyin tuolloin mangon makuisiin juomiin, säilykemangoon ja mangojälkiruokiin.”Terri, 29

Lähde: cosmopolitan

Lue myös: 10 merkkiä, joista tiedät olevasi raskaana

Lue myös: 10 merkkiä, joista tiedät olevasi raskaana

Kilpailut

Uusimmat