Kuva: Shutterstock

Nainen perui häät viikkoa ennen h-hetkeä - ymmärrätkö syyn päätöksen taustalla?

21.08.2018 21:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Liiallinen pornon katsominen koitui tämän suhteen kohtaloksi.

Claire Dalton päätti perua häänsä vain viikkoa ennen h-hetkeä. Syyksi on paljastunut se, että tuleva aviomies katsoi pornoa puhelimeltaan. Hän kertoi päätöksestään omassa blogissaan.

Daltonin mukaan hän sai yllättäen selville, että hänen miehensä puhelimessa on avoinna lukuisia sivustoja, joissa on aikuisviihdevideoita ja erilaisia alastonkuvia.

- Minusta tuntui siltä, kuin minua olisi petetty. Se hetki muutti kaiken välillämme, jopa ne kaikki ihanat muistot, joita minulla oli. Tunsin oloni arvottomaksi.

Daltonin mukaan kyseessä ei ole ensimmäinen ja ainoa kerta, vaan miehen "harrastus" on jatkunut jo pidemmän aikaa.

- Joku sellainen, jota rakastan, on valehdellut minulle pitkään, oikeastaan koko suhteemme ajan. Kuvittelin tuntevani hänet, mutta näin ei ollutkaan. En voi enää koskaan luottaa häneen.

Daltonin mukaan kaikki tämä tapahtui jo vuosi sitten, mutta vasta nyt hän on valmis jakamaan tarinansa. Hän myös kehottaa kaikkia muita saman kokeneita puhumaan, sillä asia on tärkeä.

- Toivon, että tämän lukee joku sellainen, jolla on samanlaisia kokemuksia. Näin hän ymmärtää, ettei ole ainoa ja saa tästä jotain tukea, Dalton jatkaa.

Mitä mieltä sinä olet, onko pornon katsominen tai seksiriippuvuus hyvä syy perua häät?

Lue myös: Nainen perui häät 25 minuuttia ennen vihkimistä - syynä miehen kaksoiselämä

Lähde: Lad Bible

Kilpailut

Uusimmat