Jyry, 32, on heteromies, joka pukeutuu välillä naiseksi - "Minulla on seksikäs olo drag queenina"

30.08.2018 16:45 - Iiro Myllymäki

Huutelua ja väkivallan uhkaa

Useassa kohtaa haastattelun aikana Rautavirta korostaa sitä, että dragissa esiintyminen on hauskaa. Siinä kiehtoo sekä fyysinen että henkinen muuntautumisleikki. Hauskaa, ja hyvällä tavalla jännittävää, on myös tarkkailla, millaisia ihmisten reaktiot ovat heidän kohdatessaan 190 senttiä pitkän miehen naisten vaatteissa seksikkyyttä ilmentämässä. Kun Rautavirta oli meikannut itsensä ensimmäisen kerran kotonaan tyttöystävänsä avustuksella, hänelle tuli vaistonvarainen houkutus lähteä näyttäytymään ulkomaailmalle uudessa lookissaan ja katsoa, millaisia reaktioita hän saa aikaan. Sitä hän ei tuolloin tehnyt, mutta sen jälkeen näitä näyttäytymisen kokemuksia on riittänyt varsinaisten esiintymistilanteiden ulkopuolellakin.

- Olimme kerran porukalla Erottaja-baarissa esityksen jälkeen, ja tapasimme siellä keski-ikäisiä miehiä. He olivat kiinnostuneita, että mikä homma tämä on. Se oli yllättävä ja kiva kokemus, Rautavirta muistelee.

Aina vastaanotto ei ole uteliaan positiivista. Rautavirran mukaan monet drag queenit välttelevät julkisesti dragissa kulkemista väkivallan uhan ja epämiellyttävien huutelujen takia. Jokainen kadulla alter egossaan kulkenut drag queen on miehen kuuleman mukaan joutunut uhkaavien kommenttien kohteeksi. Rautavirran oma ikävin kokemus ei tosin tuntunut hänestä uhkaavalta. Tilanne sattui – ironista kyllä – Helsinki Pride -kulkueen yhteydessä. Mies muistaa, miten hän oli kolme vuotta sitten kulkueessa Drag Me To HEL -yhteisön kanssa dragissa. Kauppajonossa humalaisten miesten porukka otti Rautavirran silmätikukseen.

- Se oli sellaista perushomottelua. Ajattelin, että siinähän huutelevat.

Monenkirjavan Pride-tapahtumaa juhlivan massan keskellä tilanne olikin helppo jättää omaan arvoonsa.

- Viisi minuuttia tuon jälkeen joku nuorehko tyttö tuli kysymään, voiko ottaa kanssani kuvia, Rautavirta sanoo.

(kuva: Senja Rapila)

Miksi mekkoon pukeutunut mies aiheuttaa ihmisissä niin kielteisiä tuntemuksia, että ne on pakko huutaa solvauksina ääneen tuntemattomille? Jyry Rautavirta uskoo, että tähän on sama syy kuin siihen, miksi juuri kukaan heteromies ei dragia harrasta. Sukupuoliroolit ovat ahtaat.

- Jotenkin se miehisyys on hirveän arka asia. Kun mies kajoaa miehisyyteensä tekemällä jotain feminiinistä, ajatellaan, että tämä olisi jotenkin muilta miehiltä pois. Miehet ehkä ottavat sen uhkana.

Sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Leena-Maija Rossi näkee, että vihamielinen suhtautuminen drag queeneihin kertoo yhteiskunnassa edelleen vallitsevasta homofobiasta. Drag queenit oletetaan homoiksi, joten heille suunnatuilla solvauksilla heteroiksi itsensä mieltävät miehet tekevät tiettäväksi oman asennoitumisensa homoihin – ja sen, että he eivät itse todellakaan ole homoja.

- Solvauksilla vahvistetaan homo–hetero-rajaa ja omaa seksuaalista ja sukupuoli-identiteettiä, Rossi sanoo.

(kuva: Senja Rapila)

(jatkuu seuraavalla sivulla)

Kilpailut

Uusimmat