Kuva: Shutterstock

Onko tässä törkein huijaus ikinä? Morsian huijasi ystäviltään rahaa hääpukuunsa

29.06.2019 16:15 - Senja Rapila

Morsiamen törkyteko aiheutti sen, että morsiusneidot jättäytyivät kokonaan pois häistä.

Monenlaisia tarinoita kyllä hirviömorsiamista kuuluu, mutta harvemmin morsiamet yrittävät maksattaa kaasoilla häitään. Mirror-julkaisu uutisoi ikävästä hääkokemuksesta, jonka eräs kaaso on jakanut Facebook-sivullaan.

Tarina alkaa siitä, kuinka kertojaa pyydettiin morsiusneidoksi. Tässä vaiheessa morsian oli jo valinnut mekot kaasolle ja morsiusneidoille. Mekko oli noin 350 euron hintainen, mikä tuntui kertojan mukaan todella hintavalta.

- Olimme silloin vielä opiskelijoita, joten rahat olivat tiukalla, nainen kertoo.

Kertojan onneksi kaaso lupautui maksamaan mekot luottokortillaan, jotta mekot saatiin ostettua. Muut tytöt saivat tilaisuuden maksaa hänelle takaisin sitten, kun heillä oli parempi rahatilanne.

Tilanne muuttui oudoksi, kun kertoja lähti hakemaan mekkoa liikkeestä.

- Ajattelin, että ei mitään hätää, kaaso oli luvannut maksaa mekon etukäteen. Sovitin mekkoa ja se sopi minulle täydellisesti. Kun laitoin vaatteita takaisin päälle, kaupan omistaja oli rientämässä toisen asiakkaan luokse ja sanoi samalla, että meillä kaikki on valmista.

- Kun lähdin kävelemään ulko-ovelle, toinen työntekijä huutaa minulle, että mekko maksaa 130 euroa. Olin järkyttynyt. Pyysin anteeksi ja selitin, kuinka luulin kaason maksaneen mekon etukäteen.

Tässä vaiheessa liikkeen omistaja tuli paikalle ja selvisi, että mekko oli kuin olikin jo valmiksi maksettu, mutta se ei maksanutkaan 350 euroa, mitä naiselle oli sanottu, vaan 130 euroa.

- Kun kohtasin kaason tämän asian suhteen, hän kertoi kaiken. Ilmeisesti morsian ja kaaso juonivat yhdessä tämän, jotta voisimme "auttaa" morsianta maksamaan hääpuvun.

- Kerroin kolmelle muulle morsiusneidoille ja jättäydyimme kaikki välittömästi häistä pois.

Lähde: Mirror

Lue myös: Morsian esitti meikkaajalle kysymyksen, joka sai aikaan raivoa: "Todella oksettavaa"

Lue myös: Morsian vaati vanhaa ystäväänsä tekemään häämeikkinsä ilmaiseksi - keskustelu eskaloitui nopeasti

Lue myös: Morsiamen vaatimus kaasolleen suututtaa netissä - leimataan "maailman huonoimmaksi ystäväksi"

Lue myös: Morsiamen niukkaakin niukempi hääpuku aiheutti somemyrskyn - sopivaa vai ei?

Kilpailut

Uusimmat