Kuva: Shutterstock

Juuri avioutunut nainen sai tietää miehensä pettämisestä karulla tavalla - "Kirjauduin Facebookiin"

29.07.2019 16:45 - Milena Raappana

Pari oli häämatkalla, kun nainen sai yllättävällä tavalla tietää miehensä pettäneen häntä.

Erään naisen hääonni meni sirpaleiksi häämatkan aikana. Juuri avioitunut nainen kertoi Mamamia-sivustolla, miten he olivat miehensä kanssa avioituneet seitsemän vuoden seurustelun jälkeen. 

- Olin juuri nainut elämäni rakkauden Harryn ja nyt olimme Italiassa häämatkalla, jota olin suunnittelut täydellisyyteen saakka. Kaikki tuntui entistäkin ihanammalta, sillä kaksi vuotta aikaisemmin meillä oli ollut rankempi ajanjakso ja olin huolissani, selviämmekö siitä, nainen kirjoitti. 

Matkamme kolmantena päivänä Harry oli uimassa ja nainen ajatteli olevan sopiva hetki vastata tonneittain tulleisiin onnitteluviesteihin Facebookissa. Kun hän selasi viestejä, nainen huomasi yhden viestin olevan Muut-kansiossa. 

- Se oli naiselta nimeltä Sarah, jonka kasvoja en tunnistanut. Ajattelin viestin olevan roskapostia, ja olin poistamassa sitä, kunnes vilkaisin ensimmäistä lausetta. Siinä luki "Olen maannut Harryn kanssa kolmen kuukauden ajan...". 

Viesti oli lähetetty kaksi vuotta aikaisemmin eli samaan aikaan, kun parilla oli ollut vaikeaa. Nainen ei ollut huomannut viestiä, sillä hän ei ollut kiinnittänyt huomiota Muut-kansioon. Viestissään Sarah kertoi, että oli tavannut Harryn baarissa eikä tiennyt tällä aluksi olevan tyttöystävää. Muutamien treffien jälkeen mies oli kuitenkin paljastanut olevansa suhteessa ja he olivat päättäneet jatkaa suhdetta. 

Sarah kertoi suhteen päättyneen heti sen jälkeen, kun pari oli mennyt kihloihin. Hän oli kuitenkin halunnut varoittaa naista, millaisen miehen kanssa hän oli menossa naimisiin. Vihan ja pelon sekaisin tuntein nainen vastasi kaksi vuotta sitten tulleeseen viestiin Sarahin valehtelevan. Vastaus tuli kuin tykin suusta ja siinä luki:

"Muistatko, kun hän oli myöhässä äitisi 60-vuotisyllätyssyntymäpäiviltä? Se johtui siitä, että hän oli minun kanssani."

Nainen kirjoitti Mamamian jutussa muistavansa Harryn olleen myöhään ulkona sinä iltana ja he olivat riidelleet aiheesta. Sarahin yksityiskohdat olivat liian paikkaansapitäviä, että nainen päätti uskoa häntä ja näytti viestit Harrylle, joka tunnusti kaiken. 

- Harry sanoi, että hänen hairahduksensa myötä hän ymmärsi, että suhteemme todella oli se, mitä hän halusi. Hän aneli ja aneli minua antamaan toisen mahdollisuuden ja lopulta minä annoin, nainen kirjoitti. 

Lue myös: Hääpari teki erikoisen ratkaisun ruoan suhteen - sai vieraan marssimaan ulos kesken juhlan

Lue myös: Morsian vaati vanhaa ystäväänsä tekemään häämeikkinsä ilmaiseksi - keskustelu eskaloitui nopeasti

Lue myös: Sulhasen käytös häissä sai morsiamen itkemään - "En tiedä pystynkö antamaan anteeksi"

Lähde: Mamamia

Kilpailut

Uusimmat