Kuva: Shutterstock

Teinitytön vatsakivun syy nostaa ihokarvat pystyyn - lääkärilehden kuvat eivät herkimmille

20.08.2019 16:15 - Senni Loikala

Tapaus on äärimmäisen harvinainen.

Lääketieteen julkaisu British Medical Journal (BMJ) kertoo äärimmäisen harvinaisesta tapauksesta, jossa teini-ikäisen intialaisen henkilön vatsakipu paljastui sikiöaikana hänen kehoonsa sulautuneen kaksossisaren jäänteiksi. Asianosaisen henkilöllisyyttä ei ole paljastettu julkisuuteen.

Henkilö oli kärsinyt vatsakivuista jo vuosia ja hänen vatsaansa oli ilmestynyt kokoaan kasvava kohouma. Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että kyse todellakin oli jostakin erittäin poikkeavasta.

Kasvaimessa oli hiuksia, tavanomaisesti muodostuneita luita ja muita kehonosia”, BMJ-julkaisu kertoo.

Kaksossisaren jäänteet saatiin leikkauksessa poistettua onnistuneesti henkilön vartalosta. Hänen vointinsa on ollut hyvä operaation jälkeen. Teini on myös kertonut olleensa aiemmin erittäin huolissaan kasvaimesta vatsassaan. Hän kertoo, että myös hänen vanhempansa ovat huojentuneita leikkauksen jälkeen. Henkilö kertoo myös olevansa kiitollinen hyvästä hoidosta.

- Kiitos kaikille leikkauksessa olleille lääkäreille, hän toteaa BMJ:ssä.

Vastaavia tapauksia, joissa kaksossisar on sulautunut sikiön kehoon raskausaikana, on tavattu vain alle 200 kertaa aiemmin koko maailmassa.

BMJ julkaisi myös kuvan kasvaimesta henkilön vatsassa, röntgenkuvia kasvaimesta sekä kasvaimesta leikkauksen jälkeen. Kuvamateriaali ei välttämättä sovi herkille. Pääset tahtoessasi katsomaan kuvat täältä.

Lue myös: Ihminen nukkui 28 yötä samoissa petivaatteissa - tutkijat varoittavat hurjista seurauksista

Lue myös: Miksi vatsa on taas kipeä? Arkipäiväiset syyt, jotka saattavat kuitenkin jäädä huomaamatta

Lähde: BMJ

Kilpailut

Uusimmat