Kuva: Nea Selkämaan kotialbumi/Shutterstock

Lahtelainen Nea, 30, on elänyt velkakierteessä lähes aina - kesällä hän sai apua yllättävältä taholta

31.10.2020 08:15 - Henna Koste

Nea Selkämaa on paiskinut töitä ilman kunnon yöunia. Silti hän on joutunut taistelemaan 30-vuotiaana pitääkseen luottotietonsa.

Kuukauden viimeinen päivä. Monella on tilipäivä, mutta lahtelainen Nea Selkämaa, 30, saa odottaa omaansa vielä pari viikkoa. Nean mielessä palkka on periaatteessa kuitenkin jo käytetty pakollisiin tarpeisiin.

Nea tietää, millaista elämä on, kun joka sentti pitää laskea tarkasti. Taloushuolet alkoivat, kun hän oli 18-vuotias ja juuri muuttanut omilleen. Kolmekymppisenä Nea on päässyt ensimmäistä kertaa kiinni 1500 euron kuukausituloihin. Aiemmin hän tienasi noin 1000 euroa kuussa. Ja se ei ole paljoa silloin, kun ei melkein ole ehtinyt töiltään nukkua.

- Nuorena rahankäyttöni ei ollut hallinnassa ja siitä saan maksaa edelleen kovaa hintaa. Kun muutin 18-vuotiaana omaan asuntoon, minun piti saada sinne kauheasti kaikkea uutta. Opiskelin ravintolakokiksi ja olin viikonloppuisin töissä baarissa. Ostin vaikka mitä tilpehööriä ja taulua. Ilmankin olisin pärjännyt, sanoo Nea nyt.

Parikymppisyyden kynnyksellä tuhlailu lähti vielä enemmän käsistä, sillä Nea sai luottokortin.

- Kynnys sen käyttämiseen oli todella pieni, Nea muistaa.

Kun Nea oli työttömänä yhdeksän kuukautta, talous oli entistäkin tiukemmalla.

- Kun maksoin laskut, minulle jäi 20–40 euroa. Aloin ottaa pikavippejä ja siitä tuli kierre. Summa piti maksaa aina kerralla takaisin, mutta toki lyhensin luottokortin laskua samalla. Kun ostin puhelimen Gigantista, samalla myönnettiin luottokortti, jolla sai ostettua sen puhelimen. Siinä oli 3000 euron luottoraja. En tiedä miten, mutta sain senkin helposti käytettyä tappiin, Nea muistelee.

Nean koiran eläinlääkärikäynti vei tilanteen vielä syvemmälle.

- Toisen luottokorttini limiitistä meni siihen iso osa, enkä pystynyt enää maksamaan sitä seuraavista tileistä kokonaan pois. Se vei rajan pitkälle maksukyvystä ja tilanne riistäytyi, Nea sanoo.

Nea on tehnyt koko aikuisikänsä töitä aina, kun se on ollut mahdollista. (kuva: Nea Selkämaan kotialbumi)

Riippuvuus nettishoppailuun

Perjantaina iltavuoroon Hesburgeriin, josta suoraan baariin yövuoroon. Aamuneljältä kotiin ja lauantaiaamulla yhdeksältä Hesburgeriin päivävuoroon. Kello 17 kotiin ja muutaman tunnin päästä yövuoroon baariin. Sunnuntaiksi töihin Hesburgeriin.

Tämä oli Nean työtahti, kun työttömyys loppui. Rahasta ei ollut huutava pula, mutta unesta oli.

- Yliarvioin kuitenkin rahan määrän. Minulla oli nettishoppailuriippuvuus. En ollut ehkä onnellinen ja rupesin korvaamaan onnea materialla. Tilasin tavaraa siihen tahtiin, että omat rahat eivät riittäneet, mutta silloinen mieheni mahdollisti loputkin ostokset. Tajusin myös, että sain ostettua vaikka mitä kalliimpaakin, mihin rahat eivät olisi muuten riittäneet. Sain kerrankin kaikkea, mistä olin haaveillut, Nea sanoo ja jatkaa, että on edelleen pahoillaan entiselle miehelleen tilanteesta. 

Pian saldona oli taas 3000 euron lasku Klarna-tilillä sekä molempien luottokorttien käyttöraja tapissa. Lisäksi Nea lyhensi kuukausittain lukuisia osamaksuja eri verkkokauppoihin.

Nea teki myös sivubisneksenä rakennekynsiä. Kynsistudion alkukustannukset olivat kovat. Samalla Nea tilaili netistä hiustenpidennyksiä, jotka maksoivat aina 200 euroa kerrallaan. Pian Nea karsi kauneuskustannuksista: hiustenpidennykset saivat omat hiukset huonompaan kuntoon – taloustilanteesta puhumattakaan.

Yllättävä pelastaja

Kahden työn välissä tasapainoilu oli kestämätön tilanne pidemmän päälle, ja Nea iloitsikin päästessään rankoista seisomatöistä rauhallisempaan työpaikkaan. Hän ehti olla rautakaupan kassalla viitisen vuotta. Silloin tasaisempi elämänvaihe ja tulonlähde herättivät jälleen ostohimot, mutta Nea tiesi, ettei tilanne voi jatkua enää samalla tavalla.

- Oma maksukyky ei riittänyt, eikä toisten apukaan meinannut riittää. Jouduin lainaamaan muilta, etten menettänyt luottotietojani. Läheltä piti -tilanteita on ollut monia, Nea sanoo.

Nea on pitänyt kynsin ja hampain kiinni luottotiedoistaan. Hän kertoo, että viime kesänä niiden menettäminen oli jälleen hilkulla.

- Autoverosta oli mennyt eräpäivä ja muistutusmaksun maksoin muutaman päivän myöhässä. Sieltä oli ehtinyt tulla kirje, jossa kerrottiin, että minun täytyy maksaa koko summa kerrallaan. Sivuutin sen, sillä olin maksanut muistutuslaskun, vaikkakin hieman myöhässä. Sain perinnästä kirjeen, että minun täytyy maksaa heti yli 400 euroa. Soitin äidilleni, että nyt ne luottotiedot menee – tätä en pysty enää maksamaan. Enkä pysty lainaamaan keneltäkään tuollaisia summia, Nea kertaa kesän tapahtumia.

Puhelun jälkeen Nea huomasi hänen äitinsä soittavan uudelleen.

- Puhelimessa olikin äidin ystävä. Hän kertoi, että hänellä on säästötili ja hän lainaa summan minulle, Nea sanoo ja liikuttuu tilanteesta edelleen.

Nea tietää, että esimerkiksi yllättävä eläinlääkärilasku horjuttaa taloutta pitkään. (kuva: Nea Selkämaan kotialbumi)

Taistelu jatkuu

Nea kertoo, ettei ole liiemmin valikoinut työpaikkojaan. Tällä hetkellä Nea työskentelee laitoshuoltajana, pääasiassa eri kouluissa.

- Olen mennyt aina, mihin vain pääsen. Tienaan nyt ensimmäistä kertaa 1500 euroa kuukaudessa. Aiemmin tili oli lähes tulkoon aina 1000 euron luokkaa. Olin baarissa töissä parina päivänä viikossa ja tein kuuden tunnin vuoroja. Vaikka palkka oli ihan okei, ei siitä paljoa kertynyt, Nea sanoo ja huomauttaa, ettei hampurilaisravintolassakaan päässyt rikastumaan.

- Kaikista mokailuista saa maksaa kovaa hintaa. 18-vuotiaasta tähän päivään on ollut jatkuvaa taistelua, Nea sanoo.

Vaikka Nea tekee mielellään töitä, on masennus tuonut siihen viime aikoina omat haasteensa.

- Pari vuotta olen ollut kahdessa masennuskierteessä ja joutunut pitkille sairaslomille. Olen tehnyt töitä osasairaspäivärahalla, jolloin teen neljän tunnin päiviä ja Kela maksaa osan palkasta. Kun palkasta kuitenkin puuttuu yhtäkkiä se 500 euroa, olen uudelleen taas samassa tilanteessa, jossa laskut laahaa.

Auto on Nean työssä välttämätön, sillä hän vaihtaa työpistettä useamman kerran päivässä. Kesällä hän muutti omaan asuntoon kaverin kimppakämpästä, jolloin vuokrakin nousi 300 euroa.

- Joskus joutuu valitsemaan, ostanko ruokaa vai maksanko laskun, Nea toteaa.

Iloinen hän on siitä, että rahasta puhuminen lisääntyy jatkuvasti.

- Monet eivät tiedä, kuinka pahoissa ongelmissa ihmiset rypevät, kun rahaa ei vain ikinä ole tarpeeksi, jotta pääsisi tasoittamaan asiat ja jatkuva kierre katkeaisi. Kun yksikin pommi tipahtaa – autosta hajoaa jotain tai eläin sairastuu, on siinä kova ja horjuttava isku taloudelle, Nea kuvailee.

Säästämistäkin Nea on yrittänyt, pienin askelin.

- Koitin laittaa kerralla edes 20 euroa sivuun, mutta nopeasti huomasin, etten pysty siihenkään.

Muutakin puuhaa kuin sohvalla istumista

Arvatenkin Nea on jäänyt pois myös monilta kaveriporukan reissuilta. Mutta vaikka Nealla ei ole ollut liiaksi rahaa, hyviä ystäviä on ollut ympärillä.

- Olen koko elämäni kärsinyt siitä, etten voi lähteä samalla tavalla illan viettoihin ja reissuihin kuin muut kaverit. Paras ystäväni kysyy usein mennäänkö syömään tai jonnekin. Vastaan aina, ettei minulle oikein ole rahaa. Hän sanoo aina, ettei raha ole hänelle niin merkittävää: sitä joko on tai ei ole. Ja jos sitä on, niin sitä käytetään. Aina, kun ystäväni tarjoaa minulle jotain, takaraivossani jyskyttää, kuinka paljon hän on minulle tarjonnutkaan. Mutta hän haluaa viettää aikaa kanssani ja tehdä joskus jotain muutakin kuin istua sohvalla. Minulta olisi jäänyt paljon kokematta, jos minulla ei olisi tällaisia ystäviä, Nea sanoo.

Nea muistaa elävästi hetken, kun hän pääsi viimeksi rahasotkuistaan pinnalle.

- Tunne oli niin hieno. Istuin autossa apteekin parkkipaikalla, kun sain sähköpostiini ilmoituksen, että keskitetty lainahakemukseni on viimein hyväksytty. Olin hakenut sitä useita kertoja. Sitten näin konkreettisesti, että luottokorteillani oli saldoa. Itkin ja nauroin autossa puoli tuntia. Se oli uskomatonta. Vieläkin meinaa itkettää, Nea sanoo.

Mistä Nea haaveilee?

- Tällä hetkellä en haaveile kuin siitä, että taloustilanne tasottuisi. Olen palannut töihin ja pystyn taas tekemään normaaleja työpäiviä, enkä ole masennuksen syövereissä. Masennuksen kanssa rahaongelmat meinasivat käydä ylitsepääsemättömiksi. Toivoisin, että tulevaisuudessa saisin laskut maksettua ilman stressiä, Nea tähdentää.

31. lokakuuta vietetään kansainvälistä säästäväisyyspäivää. Päivän tarkoituksena on ollut kertoa etenkin lapsille ja nuorille säästämisen tärkeydestä.

Lue myös: Varo velkaantumista - 5 merkkiä kertoo, että sinulla on epäterve suhde rahaan

Lue myös: Milloin raha-asiat ovat vaarassa rasittaa parisuhdetta liikaa? 7 suurinta hälytysmerkkiä

Kilpailut

Uusimmat