Kuva: Shutterstock

Maailman yksinäisin talo on ollut tyhjillään yli 100 vuotta - netissä leviävä kuva kertonee syyn

16.12.2020 19:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Talo sijaitsee Elliðaeyssä, Islannissa.

Islannissa, Elliðaeyn saarella sijaitsee ehkäpä maailman yksinäisin talo. Se on ollut tyhjillään jo yli sadan vuoden ajan ja netissä leviävä kuva kertonee syyn sille.

Talo on saarensa ainoa. Se sijaitsee keskellä pikkuista saarta, eikä sen ympärillä ole oikeastaan muuta kuin vihreää maata ja sinistä merta. Nykyään autioituneella saarella on ollut elämää, mutta 1930-luvulla asukkaat jättivät sen ja suuntasivat rakentamaan elämäänsä mantereelle.

Talosta on vuosien saatossa kuultu monenlaisia tarinoita. Joidenkin huhujen mukaan yksinäisen talon omistaja on tuntematon miljardööri, joka rakennutti sen itselleen turvataloksi zombie-hyökkäyksen varalta. Tämä teoria on tosin sittemmin kumottu.

Todellisuudessa kyseessä on metsästysmaja, jonka omistaa Elliðaey Hunting Association. Saari itsessään on sen sijaan luonnonsuojelukohde, sillä se on merkittävä pesimisalue monille lintulajeille. 

Kuva yksinäisestä talosta jaettiin muutama päivä sitten Redditissä. Siellä se on herättänyt kiinnostusta kuluneen vuoden tapahtumien takia. 

"Näyttää siltä, että tuolla kannattaisi olla juuri nyt."

"Maailman turvallisin paikka."

Kuvan pääset katsomaan alta. Jos se ei näy, löydät sen myös täältä.

Lue myös: Britannian riivatuin talo ei sovi heikkohermoisille - lue omituiset tapahtumat sen historiasta

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat